Perusturvallinen Suomi syntyy vain sosiaaliturvan merkittävillä uudistuksilla

Koronavirus on saanut monet merkittävät poliittiset päättäjät ympäri maailmaa laittamaan ihmisten terveyden ykkössijalle samalla kun rahaomaisuuksien kasvattaminen on jäänyt kakkoseksi. Kun rahajärjestelmää arvioidaan nyt uudessa valossa, kannattaa käydä vilkasta keskustelua myös ihmisten työn, toimeentulon ja kulutuksen kestävistä parannuksista, kirjoittaa Kati Peltola.

Suomi on vuodesta toiseen ykkössijoilla, kun mitataan miten valtiot onnistuvat huolehtimaan asukkaistaan. Lakisääteiset eläkkeet ja muu sosiaaliturva ovat syntyneet Suomessakin pitkällisissä poliittisissa taisteluissa ja neuvotteluissa. Tulos on repaleinen ja vaikeasti ymmärrettävä sosiaaliturvan tarvitsijoille, mutta myös sen toteuttajille ja päättäjille. Nykyisen hallituksen ohjelmassa on yksinkertaistaa ja uudistaa eri perustein myönnettävää sosiaaliturvaa. Vain vanhuuseläkkeet on jätetty kahdeksan seuraavan vuoden komiteatyön ulkopuolelle.

​Muutos koskee perusturvaa, ansioturvaa, toimeentulotukea ja niiden välistä yhteyttä ja rahoitusta, mutta myös julkisten palveluiden nykyistä parempaa yhteensovittamista etuuksiin. Työssä pitää ottaa huomioon ihmisten elämäntilanteiden moninaisuus ja niiden muutokset sekä siirtymät etuudelta toiselle.

Sosiaaliturva syntyy kestävästä tuotannosta ja sen reilusta jakamisesta

Sosiaaliturvasta puhutaan aivan liian paljon rahana tai kustannuksena. Parempi lähtökohta olisi aloittaa kysymällä, millaista tuotantoa ja kulutusta ihmiset tarvitsevat. Samoin siitä, miten ihmiset pystyisivät sopeutumaan toistensa ja maapallon muiden elämän muotojen kanssa. Nyt hyvin toimeentulevat suomalaiset kuluttavat aivan liikaa luonnonvaroja ja käyttävät hyväkseen myös paljon itseään kurjemmissa oloissa työtä tekevien halpatuotantoa.

Monet uskovat olevansa hyväntekijöitä, kun he ostavat köyhien tekemää tavaraa ja palveluja, vaikka näillä ei itsellään ole sosiaaliturvaa ja vaikka työ turmelee tekijöidensä lisäksi myös paikallista luontoa. Yleisradion dokumentti Verta, hikeä ja T-paitoja näyttää meille muillekin tarkasti, miten neljä suomalaista avaavat silmiään Myanmarin halpatuotannon todellisuudessa. Siinä maailmassa ei tunneta sosiaaliturvaa, työoikeuksia eikä ympäristönsuojelua.

Virustartuntojen hillitsemiseksi suljetut työpaikat näyttävät, miten heikosti perussosiaaliturva toimii nykyisissä hyvinvointivaltioissakin

Perusturvan heikkous

Virustartuntojen hillitsemiseksi suljetut työpaikat näyttävät samalla, miten heikosti perussosiaaliturva toimii nykyisissä hyvinvointivaltioissakin. Niinpä markkinatalouden ylivoimaisuuteen uskovatkin vaativat valtioilta ja niiden keskuspankeilta nyt tilapäistä sosiaalista vastuuta. Koronavirus onnistui siis tartuttamaan rikkaissa maissa äkillisesti myös rahamarkkinat. Pandemia vähentää varsinkin palvelutuotantoa ja vaikuttaa muihinkin tuotanto- ja kulutusketjuihin.

Suomalaisessa sosiaaliturvassa on sen sekavuuden lisäksi kaksi muuta perusongelmaa. Lakisääteinen turva rahoitetaan enimmäkseen työvoiman hintaan kohdistuvilla sosiaalivakuutusmaksuilla. Siksi suomalaiselta työvoimalta vaaditaan paljon suurempaa rahallista tuottavuutta kuin myanmarilaiselta. Koneista ja raaka-aineista tai ulkomailta ostetusta tuotannosta ei peritä sosiaalivakuutusmaksuja. Siksi nykyinen rahoitusmalli kannustaa työnantajia etsimään tuotantotapoja, joilla he voivat korvata kotimaista työvoimaa näillä muilla tuotannontekijöillä. Se taas pitää yllä työttömyyttä.

Kolmas perusongelma on ansioturva, joka on isompi niille, joilla on ennestään suuremmat tulot ja niiden mukana tavallisesti myös enemmän omaisuutta. Hyvätuloiset ostavat itselleen ja perheilleen lisäksi yksityisvakuutuksia ja sijoittavat rahojaan muuhun omaisuuteen.

Suomen lakisääteisiin työeläkkeisiin oli kerätty jo yli 200 miljardin euron pääoma, jotta ripeästi lisääntyvä työeläkeläisten joukko saisi tulevina vuosikymmeninä ansioeläkkeensä. Emme kuitenkaan voi tietää, miten tämä rahamarkkinoille sijoitettu potti selviytyy koronaviruksesta ja tulevista pääomamarkkinoiden myrskyistä. Siitäkään ei ole mitään varmuutta, mitä työ- ja tuotantomarkkinoilla tapahtuu Suomessa ja maailmassa.

Sen tiedämme, että ylikansallisilla pääomamarkkinoilla seikkaileva yksityinen raha ei palvele niitä ihmisiä, joilta nyt puuttuu kohtuullinen perusturva ja riittävät henkilökohtaiset palvelut. Siksi Suomen koko sosiaalivakuutus pitää uudistaa.

Uusi sosiaalivakuutus

Meillä Suomessa olisi suhteellisen helppoa säätää yksi sosiaalivakuutuslaki, joka takaisi vaikkapa 600 euron perustulon joka kuukausi kaikille vakinaisille asukkaille.

Koronavirustaudin aiheuttama ansiotulojen romahdus kannusti jo Espanjan pääministeriä ehdottamaan perustuloa lääkkeeksi. Jopa USA:n tuuliviiripresidenttikin heitti ilmaan ajatuksen tilapäisestä perustulosta. Yhdysvaltain keskuspankilla olisikin siihen jo jonkinlaisia rakenteellisia valmiuksia. Euroopan Unionin keskuspankki tarvitsee paljon perusteellisemman korjauksen, joka vakauttaisi kaikkien jäsenmaiden taloutta ja lisäisi köyhien ihmisten edellytyksiä huolehtia itsestään ja läheisistään.

Meillä Suomessa olisi suhteellisen helppoa säätää yksi sosiaalivakuutuslaki, joka takaisi vaikkapa 600 euron perustulon joka kuukausi kaikille vakinaisille asukkaille. Nykyisiä kirjavia syyperusteisia tukia voidaan ilman perustuloakin yhtenäistää syyperusteiseksi perusturvaksi. Tätähän Marinin hallitus on valmistelemassa.

Tilapäinen sairaus, lasten ja muun omaisen hoito, opiskelu ja työttömyys olisivat syitä tilapäisen lisäosan saamiseen. Näiden lisäosien perusteet voisi selkeyttää niin, että tuen myöntäminen olisi melko automaattista. Vammaisuus, työkyvyttömyys tai eläkeläisyys oikeuttaisivat pysyviin perus- ja lisäosiin. Asumistuen pitäisi olla erillinen etuus, jossa kokonaistulot ja omaisuus otettaisiin huomioon ja myös vaihto kunnalliseen voittoa tuottamattomaan vuokra-asuntoon olisi mahdollista.

Monenlaista palvelua tarvitsevat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon suuri menoerä. Perustulon ja syyperusteisten lisäosien lisäksi monille heistä voitaisiin tarjota myös henkilökohtaista budjettia. Se voisi parantaa heidän neuvotteluvoimaansa löytää ja hallita itselleen sopivia palvelumuotoja.

Yksi progressiivinen tulovero

Sosiaalivakuutuksen eri etuuksia pitäisi verottaa samalla henkilökohtaisten tulojen progressiivisella tuloverolla kuin ansio- ja omaisuustulojakin. Siinä ei tarvita mitään muita vähennyksiä kuin perusvähennys. Se voisi tämän hetken Suomessa olla 1000 euroa kuukaudessa. Jos Suomeen luotaisiin esimerkiksi 600 euroa/kk perustulo voisi sen lisäksi siis hankkia 400 euroa/kk ansio- ja omaisuustuloja verottomasti. Suurista tuloista perittäisiin nykyistä selvästi enemmän veroa.

Ansiotyön haittavero pois

Suomen lakisääteiset eläkkeet ja muu sosiaalivakuutus rahoitetaan nyt pääosin ihmisten palkkoihin ja yrittäjätuloon kohdistuvilla vakuutusmaksuilla. Se nostaa ihmistyön hintaa, ja muut tuotannontekijät näyttävät vastaavasti halvemmilta. Tämä vääristymä olisi helppo oikaista rahoittamalla lakisääteinen sosiaaliturva pääasiassa kaiken myydyn tuotannon arvonlisäverolla. Sen nimeksi sopisi sosiaalivakuutusvero.

Suomalaiset pitävät yleisesti arvonlisäveroa huonona veromuotona. Harvat kuitenkaan tietävät, että eläke- ja sosiaalivakuutusmaksutkin ovat luonteeltaan arvonlisävero, joka rasittaa pääosin vain ansiotyön hintaa. Ansiotyöhön kohdistuva verorasitus vähenisi tuntuvasti, jos sosiaalivakuutusvero ulottuisi kaikkeen ostetun tuotannon eikä pelkästään työn hintaan.

Ihmisen työ on uusiutuva luonnonvara

Suomessa kuten monissa muissakin maissa ja kansainvälisissä yhteisöissä on huomattu, että raaka-aineita ja tavaraa aivan liikaa muokkaavat ja kuluttavat ihmiset ja yhteisöt turmelevat sekä meidän että maapallon muun elämän edellytyksiä. Koronavirus on vähän yllättäen saanut monet merkittävät poliittiset päättäjät ympäri maailmaa määrittelemään rahaomaisuuksien kasvattamisen ja varjelun toissijaiseksi ihmisten terveyden rinnalla. Rahajärjestelmän uudelleen arvioinnit saavat julkisuutta. Nyt kannattaa käydä myös vilkasta keskustelua ihmisten työn, toimeentulon ja kulutuksen kestävistä parannuksista.

Jutun kirjoittaja Kati Peltola on toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettuna yhteensä 22 vuotta ja kansanedustajana yli 6 vuotta. Kirjassaan Kohtuus kaikessa - Kestävän talouden Suomi Peltola esittää, että Suomi on aika hieno maa – kunhan rakennamme sitä yhdessä kohtuuden politiikalla.