Kulutusvalinnoilla on merkittävä rooli ekologisen kriisin hillitsemisessä

Viime viikolla käytiin taas kerran YK:n jokavuotiset ilmastoneuvottelut, jonka tulokset jäivät taas kerran hyvin vaatimattomiksi. Tällä viikolla vietetään Black Week shoppailuviikkoa, joka huipentuu perjantain Black Friday shoppailupäivään. Luontoliitto järjestää Black Fridaylle vastalauseena samana päivänä Älä Osta Mitään -päivän. Black Weekin järjestäminen ekologisen kriisin keskellä kuvastaa ikävällä tavalla sitä, miksi ekologisen muutoksen ajaminen on niin hankalaa. Koko talousjärjestelmämme on rakennettu kulutuksen varaan. Ilmastonmuutoksen hillinnässä yksi ikuisuuskysymys on kenellä on vastuu ilmastonmuutoksen hillinnän toteuttamisesta. Olen kirjoittanut tästä useasti, mutta asia on edelleen ajankohtainen, joten päätin kirjoittaa aiheesta.

Usein korostetaan, että vastuu ilmastonmuutoksen hillinnän toimien ajamisesta on ensisijaisesti valtionhallinnon päättäjillä. Tällä hetkellä edustuksellinen demokratia ja maailmanpolitiikka on kuitenkin niin pahassa kriisissä, että pelkilllä poliittisilla päätöksillä ei ekologista kriisiä saada hillittyä. Tässä jutussa kerron aluksi oman hiilijalanjäljen vähentämiseen liittyvistä haasteista, jotka kytkeytyvät poliittisiin päätöksiin. Jutun toisessa osiossa kerron omasta hiilijalanjäljen pienentämisen polustani, joka on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa. Oman esimerkkini avulla haluan tuoda näkyväksi ekologisesti kestävän elämään liittyviä valintoja. Lisäksi tuon esille myös taloudellisia vaikutuskeinoja myös oman hiilikädenjäljen kasvattamiseen eli toimiin, jolla voi vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.

Ekologiseen elämään tulee kannustaa ei syyllistää

Ilmastonmuutoksen hillinnässä on hyvä ymmärtää, millaisilla toimilla muutoksia voitaisiin saada aikaan ja missä sektoreilla muutoksen ajaminen on erityisen hankalaa. Oman hiilijalanjäljen laskennan avulla pystyy helposti näkemään, mistä henkilökohtaiset päästöt koostuvat ja millaisilla toimilla omaa hiilijalanjälkeä voisi vähentää. Samalla huomaa, millä osa-alueilla tarvittaisiin eniten poliittista ohjausta ekologisten vaihtoehtojen houkuttelevuuden lisäämiseksi. Kansallisesti kasvihuonekaasupäästöjä lasketaan alueellisen laskentamenetelmän avulla, jossa tarkastellaan vain valtion sisällä tapahtuvan suoran kulutuksen ja tuotannon päästöjä. Siinä tarkastelun ulkopuolella jäävät kansalaisten kulutuksesta valtion rajojen ulkopuolella aiheutuvat päästöt. Useissa tutkimuksissa ja selvityksissä on korostettu, kuinka valtiollisten toimien lisäksi tarvitaan kansalaisten kulutukseen liittyviä muutoksia. Niitä tarkastellaan kulutusperusteisessä päästölaskennassa, jota on tehdään huomattavasti harvemmin.

Viimeisimmät kulutusperustaiset päästötiedot ovat vuodelta 2021, jolloin suomalaisten keskimääräinen hiilijalanjälki oli 7,7 t CO2 ekv/henkilö (YM 20/2025). Sitran vuoden 2019 1,5 asteen elämäntavat -selvityksessä on esitetty hiilijalanjäljelle vuodelle 2030 tavoitteeksi 2,5 t CO2-ekv, vuodelle 2040 1,4 t CO2-ekv ja 0,7 t CO2-ekv (Sitra 148/2019). Suomen ympäristökeskuksen vuoden 2019 Envimat-tutkimuksessa on laskettu myös eri tuloluokkien hiilijalanjäljet, jonka mukaan hyvätuloisimman 10% päästöt ovat noin 2,5 kertaa suuremmat kuin pienituloisimman 10% päästöt (SYKE 15/2019). Hiilijalanjälki koostuu asumisen, liikkumisen, elintarvikkeiden sekä tavaroiden, palveluiden ja vapaa-ajan kulutuksen päästöistä. Keskeiset päästölähteet, joihin yksityisellä kulutusvalinnoilla voi myös vaikuttaa ovat liikkumisen osalta on yksityisautoilu ja lentäminen, elintarvikkeiden osalta eläinperäiset tuotteet (erityisesti liha+maitotuotteet) ja tavaroiden osalta kodin kulutustavarat.

Vaikka päästöjen aiheuttaminen on myös eriarvoisuuskysymys niin pidän kuitekin toisten tekemisten kyttäämistä ja syyllistämistä yhtenä merkittävänä ongelmallinen toimintapa muutoksena ajamisessa. Muutosta ei saada aikaan muiden tekemistä kyttäämällä ja toisia syyllistämällä, koska se johtaa usein vihaiseen vastareaktioon, joka usein johtaa juuri päinvastaiseen käyttäytymiseen kuin syyllistämisellä oli tavoiteltu. Tätä tapahtuu myös aktivistipiireissä, jota on todella surullista katsottavaa. Omalla käytöksellä voi antaa hyvää esimerkkiä, mutta ei tule syyllistää toisia, jos he eivät seuraa esimerkkiäsi. Syyllistymistä tapahtuu kuitenkin usein myös ilman syyllistämistä. Syyllistymistä ilman syyllistämistä tapahtuu usein tilanteissa, jossa joku nostaa esille jonkun toiminnan epäekologisuuden tai tuo esille oman esimerkin kautta miten voisi toimia ekologisesti. Ristiriita oman käytöksen ja tavoiteltavan toimintavan välillä aiheuttaa kognitiivisen dissonanssin, joka johtaa joillain suuttumukseen. Suuttumus taas kohdistuu ristiriidan aiheuttajaan eli siihen, kuka on nostanut ristiriidan esille.

Itsellekin on tullut vastaan kokemuksia toisten esimerkin kautta syntyneestä syyllistymisestä. On ollutkin mielenkiintoista huomata, kuinka monikansallisten yhtiöiden boikotit ovat aiheuttaneet minulle ahdistusta. Lähinnä siksi, ettei minulla ole jaksamista ja kiinnostusta alkaa etsimään jokaiselle Googlen ja Metan ohjelmalle jotain korvaajaa. Kokemuksen myötä tajuan paremmin myös oman esimerkin aiheuttamia henkisiä haasteita muissa. Se on kuitenkin tervettä haastamista. Itse siis nostan hattua niille ketkä jaksavat boikotoida monikansallisia yhtiöitä.

Ymmärrän myös, että ekologisesti eläminen ei ole kaikille yhtä helppoa. Erityisesti vähävaraisilla on huomattavasti haastavampaa valita ekologisesti kestäviä valintoja, koska erityisesti ruuan suhteen ekologiset valinnat ovat usein huomattavasti kalliimpia. Syy lihatuotteiden halvempaan hintaan on poliittinen eli lihateollisuutta tuetaan huomattavasti enemmän kuin kasvisproteiinien tuotantoa. Myös asumisen suhteen vähävaraisilla on huomattavasti vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa asumisen päästöihin kuin rikkailla. Asumisessa keskeinen päästölähde on asunnon lämmitystapa, johon vuokralaisella ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Kerrostalussa asujalla on muutenkin vaikeampi vaikuttaa lämmitystapaan, vaikka olisikin asunnon omistaja. Asumisen päästöihin vaikuttaa myös asunnon pinta-ala ja siihen tietysti voi itse vaikuttaa, mutta pienemmän asunnon hankkiminen kasvukeskuksissa ei välttämättä ole kovin helposti toteutettava ratkaisu.

Tässäkin asiassa törmätään poliittisiin valintoihin. Nimittäin maata pitkin matkustaminen on useissa tapauksissa lentämistä kalliimpi vaihtoehto, koska lentämistä tuetaan taloudellisesti muun muassa kansainvälisten lentolippujen arvonlisäverottomuudella sekä lentopolttoaineen verottomuudella.

Ymmärrän myös elämäntilanteisiin liittyvät haasteet oman hiilijalanjälken pienentämisessä. Yhtenä esimerkkinä vaikka henkilöauton käyttö. Yksin Helsingissä asuvana minulla ei ole mitään tarvetta autolle. Mutta olen asunut myös Näätämössä ja Ivalossa, joten ymmärrän hyvin kuinka oman auton tarve on siellä hyvin erilainen kuin pääkaupunkiseudulla asuvilla. Lentäminen on myös joillekin työn tai perhesuhteiden vuoksi välttämätöntä. Mielenkiinnolla kokeilinkin Lentolaskuri.fi -sivuston laskurilla paljonko edestakaiset lennot tämän vuoden ilmastokokouksen kokouspaikalle Brasilian Belemiin aiheuttaa päästöjä. Tulokseksi sain 2,5 hiilidioksiditonnia. Eli käytännössä edestakaiset lennot Brasilian Belemiin aiheuttavat yhtä suuret päästöt kuin henkilökohtaisten päästöjen tavoite on vuodelle 2030. Tällä en tarkoita, että ilmastokokouksia ei tulisi järjestää tai että sinne lentäminen olisi turhaa. Esimerkki kuitenkin osoittaa, kuinka hankalia valintoja joudutaan tekemään, jos halutaan pysyä asetetuissa päästörajoissa. Tottakai ensi sijassa tulisi pystyä vähentämään lomalentoja ja turhia työmatkoja kaikilla aloilla. On kuitenkin hyvä muistaa, että ei ole mitään erillistä hiilibudjettia työelämälle ja arkielämälle. Hiilibudjetti on raja, kuinka paljon kasvihuonekaasupäästöjä voidaan aiheuttaa, jotta pysymme tietyn ilmaston lämpenemistavoitearvon alapuolella.

Lentämisen vähentämisessäkin törmätään poliittisiin valintoihin. Nimittäin maata pitkin matkustaminen on useissa tapauksissa lentämistä kalliimpi vaihtoehto, koska lentämistä tuetaan taloudellisesti muun muassa kansainvälisten lentolippujen arvonlisäverottomuudella sekä lentopolttoaineen verottomuudella. Maatapitkin matkustaminen vie myös huomattavasti pidemmän aikaa, joten sen valitsemista tulisi myös työpaikoilla kannustaa muun muassa erilaisilla tukikeinoilla ja joustoilla. Tietysti joidenkin mannertenvälisten matkojen kuten vaikka Euroopasta Etelä-Amerikkaan meneminen ei käytännössä ole mahdollista kuin lentäen.

Myös lihasta luopuminen voi olla joillekin hankalaa, koska vegaaninen ruokavalio on joidenkin ruuansulatukselle haasteellista. Lihasta luopuminen oli myös minulle edellä mainitusta syystä haasteellista, mutta silti onnistuin siinä ja kerroin siitä aiemmassa blogijutussani. Vegaaniset vaihtoehdot ovat myös monesti lihavaihtoehtoja kalliimpia, joka johtuu lihateollisuuden saamista taloudellisista tuista. Kodin tavaroiden kulutuksessa ongelmana on tuotteiden heikko laatu, eikä tuotteen korkeampi hinta takaa pidempikestoista tuotetta. Toinen ongelma on, että tuotteen korjaaminen tulee useissa tapauksissa uuden hankkimista kalliimmaksi. Molempiiin edellä mainittuihin ongelmiin voitaisiin puuttua poliittisilla keinoilla kuten lainsäädäntöä kiristämällä sekä korjauspalvelun ALV-veroa laskemalla, josta on tällä hetkellä kansalaisaloite allekirjoitettavana.

Oma hiilijanjälkeni on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa

Törmään itsekin usein ekologisiin ja eettisiin valintoihin liittyviin ristiriitoihin. Tästä sain viimeisimmän kokemuksen, kun äitini kysyi haluisinko muuttaa omistamaansa asuntoon Helsingin Alppilassa. Yksin asuminen 40 neliön asunnossa nostaa jonkin verran henkilökohtaisia päästöjäni. En kuitenkaan nähnyt mitään järkeä kieltäytyä asunnosta, koska kieltäytyminen ei oikeasti olisi vaikuttanut mihinkään. Laskin hiilijalanjäljeni Sitran elämäntapatestillä ja sain tulokseksi 2,55 tonnia, joka on melkein vuoden 2030 tavoitteen tasolla (suomalaisten keskiarvo oli vuonna 2021 on 7,7 tonnia). Tosin epäilen laskelmissa olevan asumisen kohdalla hieman todellista pienemmät päästöt. Silti henkilökohtainen kasvihuonekaasupäästötasoni on Pariisin ilmastosopimusten asettamien rajojen sisällä. Kokeilin myös laskea hiilijalanjäljen viime vuoden tietojen osalta ja sain tulokseksi 1,62 t CO2-ekv. Viime vuonna asuin maalämmitteisessä kommuunissa kahden muun asukkaan kanssa, minkä takia lämmityksen osalta hiilijalanjälkeni oli nykyistä alhaisempi.

Päästöjä pitää kuitenkin tarkastella kumulatiivisesti, mikä tarkoitta alhaisen päästötason ylläpitoa myös jatkossa. Tämä tarkoittaa lähinnä lihan syönnistä, yksityisautoilusta, lentämisestä pidättäytymistä sekä materiaalisen kulutuksen pitämistä kestävällä tasolla. En oikeastaan kaipaakaan edellä mainituista mitään. Lentämällä matkustaminen voi tosin vielä joskus tulla kyseeseen. Olen tehnyt vuonna 2020 Kestävän kehityksen sitoumuksen Sitoumus 2050-palvelussa, jossa asetin tavoitteeksi itselleni nettonegatiiviset elinaikaiset päästöt, joka tarkoittaisi sitä, että elinaikanani aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt olisivat pienempiä kuin työlläni/lahjoituksilla aiheutuneet päästövähenemät. Samalla asetin tavoitteet hiilijalanjälkeni pienentämiselle. Olenkin saavuttanut oikeastaan jo nyt vuoden 2030 hiilijalanjäljen pienentämisen tavoitteen, mutta aiheutettujen päästöjen kompensoinnin osalta tilanne on monimutkainen.

Nykyisillä poliittisila voimasuhteilla on kuitenkin nähty jo radikaaleja leikkauksia kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön ja kriisiapuun, minkä takia tarvitaan enenemissä määrin myös yksityistä rahaa paikkaamaan valtioiden aiheuttamaa rahoitusvajetta.

Päästöjen kompensoinnin sijasta olen päätynyt lahjoittamiseen ja vaikuttavuussijoittamiseen

Aiheutettujen päästöjen taloudellinen kompensointi erinäisiä kompesointipalveluita käyttämällä on hieman kyseenalaista ja eikä se välttämättä ole edes tehokkain keino edistää kestävää kehitystä. Olen kuitenkin päätynyt lahjoittamaan joka vuosi varoistani noin 5-7% vuosittaisia kulutusmenoja vastaavan summan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön ja kriisiapuun. Laskin kuinka paljon saataisiin kerättyä varoja, jos kaikki tulotason mukaan varakkaimpiin 60% kotitalouksiin kuuluvat kotitaloudet lahjoittaisivat 7% vuosittaisia kulutusmenoja vastaavan summan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön- ja kriisiapuun*. Summaksi sain noin 6 miljardia euroa, joka on noin kuusi kertaa suurempi kuin Suomen valtion vuoden 2025 kehitysyhteistyöhön budjetoidut määrärahat.

Yksityisen rahoituksella ei voida ei pidä korvata julkista rahoitusta vaan molempia tarvitaan. Nykyisillä poliittisila voimasuhteilla on kuitenkin nähty jo radikaaleja leikkauksia kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön ja kriisiapuun, minkä takia tarvitaan enenemissä määrin myös yksityistä rahaa paikkaamaan valtioiden aiheuttamaa rahoitusvajetta. Merkittävimmän rahoitusvajeen on tehnyt Trumpin päätös lakkauttaa USAID, jonka myötä hävisi noin 40 miljardin rahoitus (BBC 2025). USAID:in lakkautus uhkaa aiheuttaa arviolta 140 miljoonan ihmisen ennenaikaisen kuoleman vuoteen 2030 mennessä (UCLA 2025).

Lahjoittamisen lisäksi toinen taloudellinen keino ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän maailman edistämiseen on vaikuttavuussijoittaminen. Ekologisessa siirtymässä on valtava rahoitusvaje, jonka umpeen kuromiseksi tarvitaan myös yksityistä rahoitusta. McKinsey & Companyn Financing the net-zero transition -raportissa on esitetty, että vuoden 2050 kasvihuonekaasupäästöjen nettonollatavoitteseen pääsemiseksi tarvittaisiin kansainvälisesti noin 9 triljoonan dollarin vuosittaiset sijoitukset, joka tarkoittaa noin 30% kasvua nykyiseen tasoon verrattuna (McKinsey & Company 2023). Julkinen rahoitus on tietysti tässäkin pääasiallinen rahoituslähde, mutta julkisen rahoituksen lisäksi tarvitaan myös yksityistä rahoitusta.

Vaikuuttavuusijoittamisella pyritään edistämään kestävän kehityksen tavoitteita sijoittamisen kautta. Vastuullinen sijoittaminen taas tarkoittaa enemmän sitä, että suljetaan pois kestävän kehityksen kanssa ristiriidassa olevat sijoituskohteet. Vastuulliseen sijoittamista helpottaa ESG(Environmental, Social ja Governance)-arviot, jotka kertovat rahaston vastuullisuudesta. Eli käytännössä se tarkoittaa, että sijoitustoiminnassa on otettu huomioon ympäristö, sosiaalinen vastuu ja hyvä hallintotapa. EU:n kestävän rahoituksen sääntelyn yksi tavoitteista on sijoitustuotteiden vastuullisuustiedon parempi läpinäkyvyys ja saatavuus sekä tuotteiden parempi vertailtavuus. Sen seurauksena rahastot on luokiteltu kolmeen eri luokkaan riippuen rahaston kestävyystavoitteista: artikla 9, artikla 8 ja artikla 6. Artikla 9 luokan rahastot pyrkivät tuottamaan positiivista vaikutusta ympäristöön eli sen luokan rahastoihin sijoittamista voidaan ainakin jossain määrin laskea vaikuttavuussijoittamiseksi. Artikla 8-luokan rahastot ovat rahastoja, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia poissulkemalla yhtiöitä, joilla on ympäristölle ja yhteiskunnalle haitallista liiketoimintaa. Artikla 6-luokan rahastot huomioivat kestävyysriskit, mutta eivät nimenomaisesti edistä tai tavoittele ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä asioita.

Olen harjoittanut sijoittamista teiniajoista lähtien, jolloin sijoitin rahastoon mummolta saamani mopon hankintaan saamani rahat. Mummoni oli hyvin tyytyväinen etten ostanutkaan mopoa vaan pistin rahat säästöön. En voi sanoa kuitenkaan olevani mikään kovin kokenut sijoittaja, koska sijoittamiseni on melko passiivista. Silti olen koittanut valita mahdollisimman ekologisesti kestäviä rahastoja. Se on kuitenkin osoittautunut melko haastavaksi. Olen melko laiska sijoittaja, joten olen valinnut rahastot vain niiden a ESG(Environmental, Social ja Governance)-arvion perusteella eli olen sijoittanut artikla 8- ja artikla 9-luokan rahastoihin.

Tarkempi rahastojen tarkastelu kuitenkin osoittaa myös ESG-arvioinnessa olevat haasteet. Esimerkkinä voisi ottaa vaikka Nordnetin Maailma -rahaston, joka on artikla 9-luokan rahasto. Rahaston omistuksia tarkastelemalla huomaa, että suurimmat sijoitukset on tehty monikansallisiin yhtiöihin kuten NVidia, Microsoft, Apple, Amazon, Tesla, Broadcom, Alphabet ja Meta. Monikansallisissa yhtiöissä tehdään tietysti myös paljon erityisesti ekologisen kestävyyteen liittyviä toimia. Silti ne osaltaan pitävät yllä nykyistä epäekologista elämäntapaa joko suoraan myymiensä tuotteiden kautta tai sitten mahdollistamalla kulutusta edistävää mainostamista. Lisäksi monikansallisten yhtiöiden varallisuus on jo tällä hetkellä isompi kuin monilla valtioilla. Näin ollen monikansallisiin yhtiöihin sijoittaminen ei ole paras keino vähentää ekologisen siirtymän rahoitusvajetta.

Ekologiseen elämään siirtymisessä keskeistä on henkinen muutos

Itselle ekologiseen elämään siirtymiseen on eniten vaikuttanut henkinen muutos, jonka myötä elämäntapani ja tarpeeni ovat muuttuneet enemmän kohti ei-materialistisia tekijöitä kuten panostamista ihmissuhteisiin ja omaan hyvinvointiin.

Vaikka oma hiilijalanjälkeni on jo Pariisin ilmastosopimuksen tasolla se ei tarkoita, että elämäntapani olisi täysin ekologisten rajojen mukaista. Nimittäin hiilijalanjäljen lisäksi pitäisi huomioida oman toiminnan vaikutukset luontokatoon eli käytännössä tarkastella luonnonvarojen kulutusta. Luonnonvarojen kulutuksen laskenta on vielä haasteellisempaa eikä siihen ole samanlaista helppokäyttöistä laskuria kuin hiilijalanjäljen laskentaan. On myös asetettava jokin raja, missä vaiheessa oman ympäristövaikutuksen vähentäminen menee siihen, että se alkaa heikentämään itselle tärkeitä asioita. Olen aiemmin ollut liiankin tarkka kulutuksen vähentämisen suhteen ja se on vaikuttanut negatiivisesti myös ihmissuhteisiin. Liian kunnianhimoinen kulutuksen ympäristövaikutusten vähentäminen ei myöskään houkuttele muita muuttamaan omaa kulutuskäyttäytymistään, mikä on kuitenkin merkittävä motivaatio oman kulutuksen ympäristövaikutusten vähentämisessä. Itselle ekologiseen elämään siirtymiseen on eniten vaikuttanut henkinen muutos, jonka myötä elämäntapani ja tarpeeni ovat muuttuneet enemmän kohti ei-materialistisia tekijöitä kuten panostamista ihmissuhteisiin ja omaan hyvinvointiin.

* Lahjoittamiseen liittyvä laskenta on tehty tilastokeskuksen vuoden 2022 Kotitalouksien kulutustietojen avulla, joissa valittiin laskentaan kolme hyvätuloisin tuloviidennestä eli ne kotitaloudet, joiden yhteiset varat ylittivät 44 550€ vuonna 2022.