Kohtuus vai vauraus? Ihmiskunnan uuden polun merkittävin valintakysymys

Ihmiskuntamme on risteyksessä, jossa pitäisi valita uusi tie. Väärä valinta saattaa olla sivilisaatiollemme tuhoisa. Tien valinnassa yksi merkittävä kysymys on, mitä tavoittelemme. Nykyinen tie on paalutettu kapitalististen uskomusten varaan. Yksi tällainen uskomus on se, että yksilön ja maiden vaurauden tavoittelu hyödyttää kaikkia. Valitettavasti kyseinen oletus on osoittautunut vääräksi.

Oxfamin keräämistä tiedoista selviää, että rikkain prosentti omistaa kaksi kertaa enemmän kuin 6,9 miljardia ihmistä ja lähes puolet maailman väestöstä joutuu tulemaan toimeen vähemmällä kuin 5,5 dollarilla päivässä. Oxfamin tekemistä selvityksissä on myös osoitettu, että rikkain 10 prosenttia vastaa noin puolesta historiallisista kasvihuonekaasupäästöistä. Varallisuudesta ei siis ole pulaa! Ongelmana onkin että vauraus ohjautuu rikkaiden kulutukseen eikä ekologiseen ja sosiaaliseen siirtymään. Edellä mainittujen seikkojen valossa on täysin validia sanoa, että nykyinen polku ei ole ollut sosiaalisesti eikä ekologisesti kestävä.

Nykyinen polku on koronan myötä osoittautunut herkästi haavoittuvaksi. Vallitseva koronakriisi on horjuttanut nykyisen sivilisaation rakenteita kuten terveydenhuoltojärjestelmää, joka on useissa maissa ollut romahtamisen partaalla. Maailman pankin keräämien tietojen mukaan yli 100 miljoonaa ihmistä putoaa koronan myötä takaisin äärimmäiseen köyhyyteen. Hallitsemattoman ilmastonmuutoksen aiheuttamien globaalien kriisien voi kuvitella olevan moninkertaisia koronakriisiin verrattuna. Ei ole siis mitenkään liioiteltua sanoa, että nykyisellä polulla sivilisaation romahtaminen on hyvin todennäköinen skenaario. Siksi on valittava toisenlainen suunta.

Luontokato asettaa vauraudentavoittelulle ekologiset rajat

Vaurauden tavoittelu on törmännyt ekologisiin rajoihin. Toisaalta este ei ole uusi vaan siitä on tiedetty -70-luvulta lähtien, mutta vasta viime vuosina se on alkanut saada ansaitsemaansa huomiota. Viime vuosina on myös saatu paremmin tietoa erilaisten ongelmien riippuvuussuhteista. Ympäristökriisissä luontokato eli luonnon monimuotoisuuden vähentyminen on viime vuosina tullut esille enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vaurauden tavoittelulle luontokato on oikeastaan ilmastonmuutostakin suurempi haaste. Vaurauden tavoittelun nimeen vannovat uskovat ongelman ratkeavan teknisillä ja rakenteellisilla uudistuksilla, jossa teknologian ja kulutusrakenteellisten muutosten avulla saadaan päästöt nollattua. Tuo yhtälö saattaa toimia kansallisesti tarkasteltuna, mutta elämme globaalissa ympäristössä. Ekologinen siirtymä vaatii hyvin paljon luonnonvaroja. Nimittäin myös uusiutuvaan energiaan siirtyminen vaatii luonnonvaroja, jotka lisäävät luontokatoa. Uusiutuvaan energiaan siirtyminen tulee koko ajan haastavammaksi, koska kulutuksen kasvun myötä energiantarve kasvaa jatkuvasti.

Toisaalta luonnonvarojen kulutus on jo nyt hyvin korkea. Syken vuoden 2019 Envimat-tutkimuksen mukaan luonnonvarojen kulutus on Suomessa 52 tonnia henkilöä kohden, kun kestävä taso on noin 8 tonnia. Suomessa vuonna 2015 kulutetuista luonnonvaroista 62 prosenttia tuli ulkomailta. Siitä, miten ekologinen siirtymä tulee vaikuttamaan luonnonvarojen kulutukseen Suomessa ja globaalisti ei ole vielä tutkimustietoa, koska Suomen ja muiden maiden päästövähennyspolkujen suunnitelmat ovat vielä pahasti kesken. Kuitenkin loogisesti päättelemällä pystyy jo ymmärtämään, että siirtymä tulee entistä haastavammaksi, jos samanaikaisesti kulutus koko ajan kasvaa.

Köyhien maiden ekologinen siirtymä on myös rikkaiden maiden ongelma

Lisähaasteena tähän yhtälöön tulee köyhien maiden kehitys, joka pitäisi myös toteuttaa ekologisesti kestävästi. Kestävästi tuotettuja luonnonvaroja ei riitä kaikille, joten kehitysvaihtoehdot ovat seuraavat: köyhät maat jätetään kehityksestä jälkeen tai rikkaat maat vähentävät omaa kulutustaan, niin että ekologinen siirtymä voidaan toteuttaa globaalissa mittakaavassa kestävästi. Köyhien maiden kansalaisilla on varmasti halu päästä samanlaisen koulutuksen, sosiaaliturvan ja terveydenhuollon piiriin kuin Suomessa. Myös Suomenkin allekirjoittamassa Agenda 2030 -sitoumuksessa on “leave no one behind” -kirjaus, joka on lupaus, ettei ketään jätetä kehityksestä jälkeen. Näin ollen köyhien maiden kehityksestä jälkeen jättäminen ei siis ole vaihtoehto. Vaikka rikkaat maat päättäisivätkin luistaa “leave no one behind” -periaatteesta, niin sen seuraukset saattaisivat olla ympäristön kannalta katastrofaaliset. Tällöin köyhät maat olisivat pakotettuja valitsemaan kehityspolukseen ekologisesti kestämättömän polun, joka taas tietäisi ympäristökriisin räjähtämistä käsiin.
​
Suomi voisi toimia ekologisen ja sosiaalisen siirtymän edelläkävijänä

Yksikään valtio ei tällä hetkellä ole onnistunut saavuttamaan sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. Jaottelu rikkaisiin ja köyhiin maihin on tosin myös hieman hankala, koska esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa on myös paljon erittäin varakkaita ihmisiä. Kehittyvissä maissa vauraus on myös hyvin keskittynyttä. Suomen kaltaisella hyvinvointivaltiolla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet toimia ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän valtion edelläkävijänä. Suomessa on tulonsiirroilla ja tiukalla verotuksella onnistuttu vähentämään eriarvoisuutta ja kehittämään julkisia palveluita. Tässä Suomellakin on kuitenkin paljon parannettavaa. Suomen hyvinvointi on kuitenkin suurelta osalta tullut köyhien maiden halpojen resurssien ansiosta, joten Suomella on myös historiallinen vastuu köyhien maiden auttamisessa. Sosiaalisen kestävyyden saavuttaminen kuitenkin vaatisi sekä hyväosaisten kulutuksen kohtuullistamista että tulonsiirtoja maan sisällä ja maiden välillä.

Kulutuksen kohtuullistamisen kautta Suomi olisi vähemmän tuontiriiippuvainen, mikä vähentäisi Suomen ekologista jalanjälkeä, parantaisi Suomen neuvotteluasemaa kansainvälisillä kentillä sekä kasvattaisi Suomen kriisiresililienssiä. Köyhiä maita ei voi kuitenkaan jättää oman ekologisen ja sosiaalisen siirtymän kanssa yksin, minkä vuoksi Suomen tulisi luoda aidosti oikeudenmukaisia kumppanuuksia köyhien maiden kanssa. Jos edellä mainittuihin ehdotuksiin ei haluta suostua, niin Suomen ekologiset ponnistelut saattavat johtaa tilanteeseen, jossa ne ovat globaalisti tarkasteluna vain silmänkääntötemppu, jossa ongelmat on ulkoistettu muihin maihin.

Suomessa tuleekin alkaa kehittää ja ottaa käyttöön kohtuullistamiseen nojaavia ratkaisumalleja, joissa on huomioitu ongelmien keskinäisriippuvaisuudet, ekologiset rajat sekä globaali näkökulma. Edellä mainitut kriteerit täyttäviä ratkaisumalleja kehittäviä taloussuuntauksia ovat muun muassa feministinen talous, donitsitalous sekä degrowth. Tähän haasteen pyrimme omalta osaltamme vastaamaan Kohtuutta Coppiin -kampanjassa. Tulevissa blogikirjoituksissa käsittelemme tarkemmin, millaisia uudistuksia Suomessa tulisi ottaa käyttöön ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän Suomen rakentamiseksi.

Kirjoittaja:
Timo Kuusiola

Kohtuutta Coppiin -kampanja ei onnistu ilman tukea. Ilmastotyötä tehdään usein vapaaehtoisvoimin ja pienin resurssein, koska rahoituksen saanti tärkeille asioille on äärimmäisen hankalaa. Jos haluat tukea globaalisti tärkeän tutkimuksen popularisointia, niin pienikin avustus kampanjaan on äärimmäisen tärkeä. Kiitos!

• Pienkeräystili: FI80 1011 3500 8687 64, Saajan nimi: Timo Kuusiola, Viesti: Pienkeräys
  (Creaturan hanketili on pj Timo Kuusiolan nimissä)

• Pienkeräysnumero: RA/2021/1101

• Lisätietoa kampanjasta ja rahankäytöstä ​​Kohtuutta Coppiin