Creaturan hallituslaisille ekologisempaan elämään siirtyminen on tuonut enemmän kuin ottanut

11/04/2021

Usein kuulee väitteitä, että ekologisempaan elämään siirtyminen on vaikeaa ja se tarkoittaa väistämättä elämän kurjistamista. Näin ei kuitenkaan ole ollut ainakaan Creaturan hallituslaisten kohdalla. Creaturan hallituslaisille ekologisempaan elämään siirtyminen on tuonut mielenrauhaa ja vapautta.

Ekologisempaan elämään siirtymisessä ensimmäinen askel on omien kulutustottumusten tunnistaminen. Creaturan hallituslaiset ovat havahtuneet oman kulutuksen ympäristövaikutuksiin. Yhdistävänä tekijänä on ollut kiinnostus ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden haasteisiin.

Timo: Olen työskennellyt ekologisen kestävyyden parissa viimeiset kymmenen vuotta, mutta havahduin vasta vuonna 2015 oman elämäntapojeni ympäristövaikutuksista. Siihen aikaan lensin kaksi kertaa vuodessa muutaman viikon lomalle yleensä Eurooppaan. Lisäksi ruokavalioni koostui pääasiassa lihasta. Kokeilin vuonna 2015 ensimmäisen kerran Syken Ilmastodieetti-laskuria, joka näytti päästöni olevan keskimääräisen Suomalaisen tasolla eli noin 10 tonnia. Tämä oli minulle ensimmäinen herätys oman elämäntapani kestämättömyydestä.

Elle: Olin aikanaan järjetön vaatteiden suurkuluttaja. Tilasin nettikaupoista ja shoppailin pikamuoti liikkeissä. Ostin puhtaasta mieli halusta, en tarpeeseen. Monesti vaateostoksille lähtemiseen liittyi myös jonkin tunteen tavoittelu, kuten palkitseminen tai lohdun saanti. Pienellä printillä oleva "Made in Bangladesh"- vaatelappu sai havahtumaan ja ottamaan selvää millaisista työoloista on kyse.

Anya: Olen huomannut kuinka näkymättömiksi kulutustottumusten kasautuvat kestävyysvaikutukset jäävät, myös minulle siitä huolimatta, että olen ollut kiinnostunut yhteiskunnan, talouden ja ekologisuuden asioista oikeastaan aina sekä toiminut näiden parissa monella tavalla. Ostopäätös ja sen nettovaikutukset ovat hyvin etäällä toisistaan. Yksinkertaisen verkkokauppaklikkauksen vaikutus ei oikeastaan koskaan konkretisoidu. Käytän omana esimerkkinäni hyvin yleistä ilmiötä: verkko-ostosten tekeminen ja tuotteiden tilaaminen pitkän matkan päästä, usein halpatuotantomaista.

Harrastin vuosia sitten tätä itsekin, yhdistämättä sitä kuitenkaan laajempiin ekologisiin tai sosiaalisiin vaikutuksiin. Tapasin usein tehdä ostoksia netissä pitkältäkin, etenkin jos ja kun se on edullista. Tämä tuo kulmaa myös sosiaaliseen kestävyyteen. Etenkin jos resurssit ovat tiukilla, edullisempi vaihtoehto on itsestäänselvä valinta, eivätkä välilliset kestävyysvaikutukset tule edes mieleen. Kestävämpi elämäntyyli ei siis välttämättä ole (ainakaan täysin) vapaasti valittavissa. Tämän peilikuva on se, että myöskään kestämätön elämäntapa ei yleensä ole täysin vapaan valinnan tulosta. On siis tärkeää suurella skaalalla varmistaa, että kaikilla olisi vapautta, toimeentuloa ja kapasiteettia tehdä valintoja.

Kristian: Suurin päästövaikutukseni on tullut lentomatkustamisesta. Aiemmin lensin vähintään kerran vuodessa ja joinakin vuosina parhaimmillaan 3-4 kertaa.

Creaturan hallituslaisille ekologisempaan elämään siirtyminen on tapahtunut asteittain. Elämäntapamuutoksissa korostuu omien tarpeiden kyseenalaistaminen sekä tiedostamisen kautta tullut muutos.

Timo: Olen muuttanut kulutustottumuksiani pikkuhiljaa kestävämmäksi. Elämäntapojen muuttamiseen on liittynyt monista asioista luopumista. En kuitenkaan koe, että asioista luopuminen olisi mitenkään negatiivista, koska minun tapauksessani muutos on lähtenyt henkisestä muutoksesta. Henkisen muutoksen kautta olen määritellyt elämänarvoni ja elämäntehtäväni uudelleen. Pystyn kokemaan merkityksellisyyttä ja iloa pienistä arjen iloista, enkä samalla tavalla hamua elämyksellisiä kokemuksia esimerkiksi matkailusta. Monista materiaalisista kiinnikkeistä ja kuluttavasta elämäntavasta luopuminen on myös tuonut taloudellista vapautta, mikä on osaltaan johtanut huomattavasti henkisesti rikkaampaan elämään.

Olen myös asettanut tavoitteekseni, että elämänaikaiset päästöni olisivat nettonegatiiviset. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toiminnallani saavutetut päästövähenemät ovat suuremmat kuin elämisestäni aiheutuvat päästöt. Tavoite on todella kunnianhimoinen ja on vielä hieman epäselvää, miten aion toteuttaa tarvittavat päästövähenemät.

Elle: Keskityn päivittäisiin valintoihin ja teen itse. Kierrätän, vaihdan, lainaan ja entisöin. Elin maaliskuun ajan muovittomasti, joka havainnollisti vallitsevan elämäntyylin nojaavan muoviteollisuuteen. Vaateyhtiöiltä vaadin tuotteen elinkaaren läpinäkyvyyttä.

Anya: Kulutuksen vaikutusten ajattelu ja tiedostaminen sekä yleinen mielenkiinto aiheeseen ovat kohdallani muuttaneet omia tottumuksiani ja muuttavat yhä. On mielestäni hankalaa sanoa, voiko laajemman, maailmanlaajuisen talousjärjestelmämme kehikossa olla olemassa ihka aitoa kestävää kulutusta. Samanaikaisesti on hyödytöntä vajota epätoivoon, vaan meidän on hyvä tarttua tilaisuuksiin, jotka jokainen arjessa kohtaa.

Yksilötasolla valintoihini kuuluu seuraavia asioita:

Tilaan aniharvoin mitään ulkomailta ja jos tilaan jotakin, kohdistan tilauksen lähialueelle minimoidakseni ympäristövaikutuksia. Samanaikaisesti vältän suuryhtiöitä kuten Amazonia, jotka tunnetaan työvoimansa huonosta kohtelusta ja tarttuvat aktiivisiin toimiin estääkseen ammattiliittoja muodostumasta. Olen pääasiassa kasvissyöjä. Lisäksi huomaan viime vuosina tiedostaneeni yhä enemmän sitä, kuinka monet hankinnat päätyvät yksinkertaisesti hukkaan. Jätän yhä useammin monta asiaa ostamatta, sillä huomaan, etten niitä tarvitse.

Kristian: Olen elänyt tien päällä ilman vakituista asuinpaikkaa joulukuun lopusta 2020 lähtien. Halusin kokeilla elämäntyyliä, josta olen jo useamman vuoden haaveillut. Syksyllä tein päätöksen lähteä vuoden lopussa Vantaalta, mutta koronatilanteen vuoksi en voinut vielä suunnitella mistä aloittaisin. Joulukuun alussa tilanne Lapissa oli Euroopan parhaimpia joten oli helppo tarttua Creaturan perustajien Timon ja Heidin tarjoukseen tulla tammikuun ajaksi Heidin tyhjään huoneeseen. Oli kiehtovaa elää kuukausi rivitalossa Näätämössä. Tammikuun aikana keskityin viemään omia projektejani eteenpäin ja kävin lähes päivittäin ulkona kävelemässä ja kuvaamassa lähialueita.

Helmikuuksi päädyin asumaan suureen omakotitaloon Utsjoelle aivan Tenojoen varrelle. Koin siellä parhaimmillaan -35 asteen lämpötilan kuvatessani ulkona revontulia, joita sain kuukauden aikana nähdä useamman kerran. Maaliskuuksi päädyin asumaan Pikku-Syötteen karavaaniparkkiin asuntovaunuun. Siellä tein yhteistyötä entisen lumilautamestarin kanssa. Autoin häntä viemään eteenpäin hänen lumilautailudokkaria, kuvaamaan hänen laskuja Syötteen rinteillä sekä luomaan kotisivut hänen matkailualan yritykselleen.

Huhtikuun vietin Tallinnassa. Toukokuun alussa kävelin Viron halki pohjoisesta etelään kulkevaa 375 kilometrin pituista vaellusreittiä. Kävelyn jälkeen suuntasin matkani Ukrainaan, jossa matkasin kajakilla Ukrainan halki ystäväni kanssa. Pyrin välttämään lentämistä niin paljon kuin mahdollista. Pyrin kulkemaan maasta toiseen vain maata pitkin busseilla ja junilla tai laivalla merien ja jokien halki.

Lihasvoimin matkustelua on tullut harjoitettua myös Suomessa. Vuonna 2019 kävelin Suomen läpi Nuorgamista Helsinkiin eli noin 1537 kilometriä. Vuoden 2020 keväällä pyöräilin Helsingistä Nuorgamiin. Lihasvoimin matkustelu on ollut mahtava tapa tutustua uusiin paikkoihin ja ihmisiin.

Ekologisesti kestävämpi elämä on lisännyt hyvinvointia, merkityksellisyyden kokemista ja antanut mielenrauhaa.

Timo: Henkisesti rikas elämäntyylini on tuonut minulle vapautta, merkityksellisyyttä, itseluottamusta sekä henkisen rauhan. Pystyn nauttimaan arjen pienistä iloista ja panostamaan enemmän ihmissuhteisiin. Minun on myös henkisesti parempi olo, kun tiedostan eläväni mahdollisimman ekologista ja kaikkia kanssaeläjiä kunnioittavaa elämää.

Elle: Itseluottamus on kasvanut, kun ei ole tarvinnut identifioitua materiaan. Olen säästänyt rahaa, toisaalta koen vapautta omistaessani vähemmän. Lisäksi elämäntyylin myötä olen kehittänyt uusia käytännönläheisiä taitoja ja kokeillut hauskoja asioita, kuten Swop- juhlat jossa voi ystävien kesken vaihtaa vaatteita ja kirjoja.

Anya: Se on antanut syvempää ymmärrystä sokkeloisesta ongelmakentästä, jossa elämme - ja ymmärrys itsessään on minulle antoisa asia. Kestävämpi (sillä en tohdi kutsua sitä vieläkään kestäväksi) elämäntyyli tuo minut osaksi suurempaa kokonaisuutta, jossa elän. Se tuo kuitenkin mielenrauhaa ja parempaa vointia. Se ei kuitenkaan ole jotakin välineellistä, eli se ei tee minusta välttämättä parempaa, eikä se ole yksin minun harteillani tai kannateltavissani. Kestävyys ja sen eri osa-alueiden toteutuminen (eettinen, sosiaalinen, ekologinen, taloudellinen) on itseisarvo ja edellytys meitä kaikkia paremmin palvelevalle yhteiskunnalle.

Kristian: Maata pitkin matkustaminen on antoisampaa monista syistä. Uteliaisuus nähdä millaista elämä on eri puolilla maailmaa on suurin syy miksi valitsin elää tällä tavalla.

Kuva: Kristian Muthugalage

Kumpi rakentuu ensin kestävä elämä vai kestävä yhteiskunta? Tuohon kysymykseen kiteytyy yksi merkittävimmistä ekologisen kriisin kysymyksistä. Viime vuoden kestävää elämää etsimässä -hankkeessa tarkastelimme suomalaisten elämäntapojen ekologista kestävyyttä tutkimustietoon perustuen. Tutkimustieto osoittaa selkeästi, että nykyinen elämäntapa on kestämätön ja sen korjaaminen ei onnistu pelkästään teknisillä ja rakenteellisilla ratkaisuilla. Silti nykyinen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka rakentuu irtikytkentä oletuksen varaan eli oletukseen, jossa teknisillä ja rakenteellisilla ratkaisuilla saadaan ympäristövaikutukset irtikytkettyä talouskasvusta tai ehkä vielä tässä yhteydessä tarkennettuna vaurauden kasvusta aiheutuvista ympäristövaikutuksista.

Ensimmäisenä täytyy selventää, miksi puhun ekologisesta kriisistä enkä ilmastokriisistä. Syy on se, että ilmastokriisi ei huomioi toista yhtä vakavaa tai oikeastaan tällä hetkellä vielä vakavampaa kriisiä eli luontokatoa. Luontokadon pysäyttäminen on oikeastaan vielä haastavampaa kuin ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Silti kummatkin haasteet pitää saada kuriin, jos haluamme pitää nykyisen sivilisaatiomme pystyssä.

​Ilmastonmuutoksen ratkaisujen joukkoon on alkanut nousta ekoelitistisiä ratkaisuja, joissa teknologian avulla saatetaan päästöjä aiheuttavat kulutustottumukset päästöttömiksi. Yksi tällainen ekoelitistiratkaisu on korvata bensakäyttöiset yksityisautot sähköautoilla. Sähköautojen elinkaaripäästöt tulevat kyllä bensakäyttöisiä autoja pienemmiksi, mutta haasteeksi muodostuu niiden vaatimat luonnonvarat. Luonnonvarojen käyttö pahentaa luontokatoa, minkä takia olemassa olevien yksityisautojen korvaaminen sähköautoilla pahentaa luontokatoa entisestään. Ekologinen kriisi ei myöskään tunne valtionrajoja, minkä takia ratkaisuissa pitää huomioida myös ulkoistetut ympäristövaikutukset. Tämä on yksi esimerkki ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemisen välisistä haasteista.

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon välisten haasteiden ratkaisemiseksi tuleekin tarkastella kaikkia vaihtoehtoja kokonaisvaltaisesti huomioiden ilmastonmuutokseen ja luontokatoon vaikuttavat tekijät Suomessa sekä globaalisti. Nämä huomioiden tullaan usein lopputulokseen, jossa oikeastaan ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoiksi tulevat kulutuksen vähentäminen, kulutustottumusten muuttaminen, sekä jäljelle jäävän kulutuksen vihertäminen.

Liikenteen osalta tämä tarkoittaisi yksityisautoilun vähentämistä, joukkoliikennevalintojen kasvattamista, autojen yhteiskäytön lisääntymistä sekä autokannan päästöjen vähentämistä. Edellä mainitut muutokset vaativat taas erilaisia ohjauskeinoja, joista tehokkaimmat ovat taloudelliset ja lainsäädännölliset ohjauskeinot. Valitettavasti edellä mainitut ohjauskeinot ovat kansalaisten keskuudessa usein myös kaikista epäsuosituimpia, minkä takia niille on vaikea saada tarpeeksi poliittista kannatusta. Siksi usein tyydytään pehmeämpiin keinoihin kuten informaatio-ohjaukseen, jonka vaikutus jää usein melko pieneksi.

Tässä olen esittänyt liikenteen osalta ekologisen kriisin ongelmakenttää, joka oikeastaan on vielä monimutkaisempi, jos tähän lisätään oikeudenmukaisuuden kysymykset Suomessa ja globaalisti. Ekologiseen kriisiin ei siis ole helppoja ratkaisuja, mutta tämä ei tarkoita, etteikö ratkaisuja pitäisi silti ottaa käyttöön. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että ongelman ratkaisemiseen tarvitaan kansalaiset, päättäjät, tutkijat ja asiatuntijat sekä yritykset. Tällä hetkellä yritykset ja päättäjät ottavat itselleen ratkaisijan roolia oman kannatuksensa tai brändinsä kiillottamiseksi ja kansalaiset tietysti ovat tästä tyytyväisiä, koska se sysää vastuun pois itseltään. Siksi vaadittaisiinkin rohkeita poliittisia ja yritysjohtajia, jotka uskaltasivat sanoa suoraan, että myös kansalaisten pitää muuttua, jos kriisi halutaan saada ratkaistua.

Ekologisen kriisin ratkaiseminen vaatii myös elämäntapojen muuttumista

5/5/2021

Mikä on välttämätöntä, miten elää hyvää elämää? Näitä asioita minitalossa asuva pariskunta Jani ja Sara kehottavat jokaista pohtimaan. Minimalistinen asuminen vapauttaa velkaloukusta ja lisää elämänlaatua. #7cae49

”Asumisen ei ole pakko orjuuttaa ihmistä” – minitalo tarjoaa mahdollisuuden vapaampaan elämään, ilman suurta asuntolainaa

12/22/2020

Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki ei välttämättä edistä ekologista elämää

12/17/2020

Tilastokeskuksen asumistilastojen mukaan suomalaisista 70% asuu omistusasunnoissa, 50% taas pientaloissa. Yksinasujia on noin 44% ja kahden hengen perheitä noin 33% asuntokunnista. Tilastojen valossa ekologiset minitalot voisivat olla varteenotettava vaihtoehto yksinasujille sekä kahden hengen perheille. Tällä hetkellä rakentaminen aiheuttaa merkittävästi luonnonvarojen hukkakäyttöä, kun syrjäseutujen rakennukset jäävät tyhjilleen. Tähänkin ongelmaan siirrettävät ja ekologiset minitalot toisivat ratkaisun, koska ne voidaan joustavasti siirtää asukkaiden mukana paikkakunnalta toiselle.

Creaturan Kestävää elämää etsimässä -hankkeessa tarkasteltiin ekologisen asumisen lainsäädännöllisiä esteitä ja hidasteita. Keskeinen asumista ja erityisesti rakentamista sääntelevä laki on maankäyttö- ja rakennuslaki, joka määrittelee mihin ja miten saa rakentaa. Maankäyttö- ja rakennuslakia ollaan juuri uudistamassa, joka antaa hyvän mahdollisuuden ekologisesti järkevän rakentamisen edistämiselle. Tässä hankeessa tarkastelimme erityisesti minitaloasumista sekä ekokyläasumista. Ekokylien lakihaasteisiin ei tässä hankkeessa kuitenkaan paneuduttu, koska Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry (SKEY) teetti tähän liittyvän selvityksen.

Siirrettävät minitalot voisivat olla yksi ratkaisu autioitumisongelman uusiutumiseen
Minitalot voidaan karkeasti lajitella kahteen ryhmään eli pysyviin rakennuksiin ja siirrettäviin rakennuksiin. Minitaloasumisen hyviä puolia on normaaliin omakotiasumiseen verrättuna on vähäisempi tarve maa-alalle, pienempi lämmitystarve sekä luonnonvarojen vähäisempi kulutus. Siirrettävien minitalojen hyvänä puolena on, että ne voidaan tarvittaessa siirtää muuton mukana toiselle paikkakunnalle. Tämä saattaisi vähentää uusien autioituvien talojen syntymistä maaseudulle, jota on tällä hetkellä nähtävissä ympäri Suomea. Siirrettävä rakennus myös vähentää luonnonvarojen tarvetta, kun ei tarvitsisi rakentaa uutta rakennusta uudelle paikkakunnalle.

Minitalojen ekologisuuteen liittyvää tutkimusta ei kuitenkaan oikein ollut vielä saatavilla, minkä takia laskennallista tietoa ympäristövaikutuksista ei ole saatavilla. Tässä täytyy kuitenkin myös huomioida elinkaaripäästöt, jossa keskeistä on rakennuksen käyttöikä. Hyvin rakennettuna minitalon käyttöikä on ihan yhtä hyvä kuin normaali omakotitalossa. Tällä hetkisissä rakennusmääräykset eivät koske alle 50 neliöisiä rakennuksia, minkä takia minitalojen rakentaminen on melko villiä. Villirakentaminen saattaa johtaa heikosti rakennettuihin minitaloihin, joiden käyttöikä jaa varsin lyhyeksi.

Minitalojen yleistymisen suurimpana esteenä on sopivien tonttien löytäminen. Monissa kunnissa on tonttiehdoissa määritelty, että tontille saa rakentaa vain yhden päärakennuksen. Tämä käytännössä estää useamman minitalon rakentamisen samalle tontille. Siirrettävien minitalojen haasteena on rakennusluvan kiinnittyminen rakennuspaikkaan, jolloin toisessa kunnassa rakennukselle saatu rakennuslupa on paikkaan sidottu. Tämä tarkoittaa, että siirrettävää minitaloa ei voi siirtää toiselle paikkakunnalle ilman uutta rakennuslupaa.

Nämä seikat tulisi huomioida maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisessa. Valitettavasti maankäytön osalta tähän ei saada helpotusta, koska maankäyttöä koskevat määräykset jätetään uudessakin laissa kunnille. Autioituvien rakennusten syntyyn maankäyttö- ja rakennuslakiuudistus ei nykyisillä ehdotuksilla tuo helpostusta, koska rakennetuille asuinrakennuksille ei ole tulossa mitään kunnossapitotarkastusvelvoitteita. Ainoastaan korjaamiseen tulee erilaisia velvoitteita. Tämä ei ole vain maaseutujen ongelma vaan kaupungeissa on lukemattomia heikosti hoidettuja kiinteistöjä, jotka on saatettu joutua purkamaan jo 50 vuoden iässä. Sama ongelma tulee jatkumaan tulevaisuudessakin, jos maankäyttö- ja rakennuslakiin ei tehdä velvoitteita myös asuinrakennusten kunnossapidolle ja niiden tarkistuksille.

Tässä tietysti huolena on asumiskustannusten nouseminen. Tähän tulisi taas puuttua tuilla. Puurakentamisen tukia tulisi kohdistaa myös minitaloille ja rakennusten kunnossapitoon tulisi olla myös kannustavia tukimuotoja. Tuet tulisi kohdistaa niin, että niitä on mahdollista saada vain elinkaareltaan ympäristöystävällisiin ratkaisuihin. Jotta myös uudenlaisille ratkaisuille on mahdollista saada tukea, täytyy niiden ympäristövaikutusten selvittämistä tukea. Ekologinen asuminen tulisi olla mahdollista kaikille eikä vain rikkaille. Tässä haasteena kuitenkin on, että kunnat haluavat tiestysti mahdollisimman hyvätuloisia veronmaksajia. Minitalojen asukkaat kuitenkin ovat keskimääräisesti pienituloisempia. Ekologisuuden kannalta pienituloiset aiheuttavat kuitenkin SYKEn vuoden 2019 tutkimuksen mukaan 2-4 vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin suurituloiset (riippuen lasketaanko päästöt henkilöä vai kotitaloutta kohden). Siksi suurituloisuuteen houkuttelu tonttiehdoilla ja muilla taloudellisilla ohjauskeinoilla on kokonaispäästövaikutusten kannalta ongelmallista.

Timo Kuusiola

Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

Ekologisesti kestävän asumisratkaisun löytäminen - siinä vasta ongelma. Asuminen aiheuttaa noin viidenneksen keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä.

Omalla kohdallani luku on ollut jopa hieman suurempi, sillä asuin vuosia yksin 60-neliöisessä kerrostaloasunnossa. Asumisratkaisuni onkin klassinen esimerkki siitä, millaisia haasteita ekologisesti kestävään asumiseen liittyy. Ostin omistusasunnon kymmenen vuotta sitten Helsingistä yhdessä silloisen tyttöystäväni kanssa. Erosimme neljän vuoden jälkeen asunnon hankinnasta, jolloin ostin asunnon itselleni. Pienempään asuntoon muuttaminen ei olisi ollut Helsingissä kannattavaa, koska pienemmät asunnot ovat Helsingissä suhteellisesti kalliimpia kuin suuremmat asunnot.

Omistusasunto on kuitenkin myös velkaloukku, jolloin on pakko pitää yllä tiettyä toimeentulotasoa, jotta pystyy maksamaan asumiskulut. Toisaalta asunto saattaa olla myös oiva säästökohde, jos asunnon arvo säilyy samana tai nousee asumisaikana. Vuonna 2017 päätin kuitenkin ruveta itsensätyöllistäjäksi, jolloin toimeentuloni romahti. Jo tällöin aloin vakavasti harkita asunnon myyntiä. Asunnon myynti ei silloin olisi ollut kannattavaa, koska asuntoon oli tulossa isoja remontteja.

Vuonna 2019 muutimme nykyisen kumppanini kanssa puoleksi vuodeksi Etelä-Amerikkaan. Asuimme hyvin erilaisissa paikoissa ja huomasimme, että parhaiten yhteisasuminen sujui kohteissa, missä kummallakin oli oma huone. Etelä-Amerikasta tultuamme rupesimme pohtimaan vaihtoehtoisia asumisratkaisuja.

Uuden asumisratkaisun etsintä toi esiin monia haasteita

Asetimme kummatkin tiettyjä kriteerejä asumisratkaisuille, mikä teki sopivan ratkaisun löytämisestä haasteellista. Ehdottomat kriteerimme olivat velaton ja autoton elämä. Tämän lisäksi kohteen täytyisi olla myös ekologinen. Toivoimme myös luonnonläheisyyttä. Olimme kummatkin tympääntyneet kaupungissa asumiseen, joten halusimme kokeilla asumista jossain kaupunkien ulkopuolella. Kohteessa olisi oltava myös kummallekin oma huone, sillä työskentelemme molemmat kotoa käsin. Näillä kriteereillä meille tuli mieleen neljä ratkaisua. Yksi oli ekokylään muuttaminen, toinen oli isossa kommuunissa asuminen, kolmas talovaunun rakennuttaminen (pyörien päällä oleva minitalo) ja neljäs pitkään tyhjillään olleeseen asuntoon muuttaminen.

Ekokylään muuttaminen olisi ollut väliaikaisena ratkaisuna hyvä vaihtoehto, mutta siinäkin autottomuus olisi aiheuttanut haasteita. Ekokylissä yhteiskuljetuksilla kulkeminen ja kaupassakäynti olisi toki onnistunut, koska kauppareissut hoidetaan niissä yleensä keskitetysti. Silti harva haluaa olla täysin toisten autokyytien varassa, minkä vuoksi monella ekokylän asukkaallakin on oma auto. Pidempiaikaisena asumisratkaisuna ekokyliin muuttaminen taas vaatii (ainakin joissain kohteissa) oman osakkuuden ostamista ja talon rakennuttamista. Tämä olisi iso sijoitus. Siitäkään ei ole takeita, saisiko taloa enää myöhemmin myytyä. Osaan ekokylistä on toki mahdollista muuttaa myös vuokralaisena, mikä olisi ollut meille houkuttelevin vaihtoehto. Korona-aikana tämä ei kuitenkaan tuntunut kovin järkevältä ratkaisulta. Tulevaisuudessa vuokralla ekokylässä asuminen on kuitenkin varsin todennäköinen asumisvaihtoehto.

Kommuuniasumisen kohdalla haasteena on sopivan yhteisön ja talon löytäminen. Kommuunin asukkaiden tulisi olla suhteellisen samanhenkisiä, jotta yhteiselo olisi mielekästä. Meillä ei ole aikeissa hankkia lapsia, minkä vuoksi lapsiperhekommuuni ei ole houkutteleva vaihtoehto. Lisäksi kommuunitalon pohjaratkaisun tulisi olla sellainen, joka sopii tarpeisiimme. Huomasimme, että erityisen hankalaa oli löytää sopivan samanhenkisten ihmisten kommuunia. Lopulta kommuunin muuttaminen ei myöskään ollut koronan takia houkutteleva vaihtoehto.

Minitalon rakennuttamisessa tuli myös vastaan useita sellaisia haasteita, joita emme olleet aikaisemmin tulleet ajatelleiksi. Olen seurannut minitaloista ja talovaunuista käytävää keskustelua aiheeseen liittyvissä Facebook-ryhmissä, ja siellä monella on haaveena irtautua nykyisestä systeemistä ja ruveta elämään yksinkertaista elämää ilman velkaa. Alalle on tullut lyhyessä ajassa useita minitaloja ja talovaunuja rakentavia yrityksiä.

Minitalojen ja talovaunujen hinnat vaihtelevat. Yleensä hinta on 2000-4000 euroa neliöltä. Se on suhteellisen normaali neliöhinta pienrakennuksille, mutta hinta on silti liian kova downshiftaamisesta haaveilevalle. Siksi moni rakentaakin minitalonsa itse. Hyvin rakennettuna tällaiset talot voivat olla pitkäaikaisiakin ratkaisuja, mutta on myös suuri riski siihen, että talossa ilmenee vakavia asumishaittoja aiheuttavia ongelmia. Minitalojen jälleenmyyntiarvo on myös suuri kysymysmerkki, minkä vuoksi niihin sijoittaminen on arveluttavaa.

Minitaloissa on sekin haaste, ettei sopivan sijoituspaikan löytäminen ole helppoa. Tontit ovat yleensä isoja ja kalliita. Joissain kunnissa on onneksi alettu kaavoittamaan minitaloalueita, joista voi vuokrata tai ostaa itselleen tontin kohtuulliseen hintaan.

Myös autoton elämä on vaikea yhdistää minitalosumiseen, sillä sopivaa tonttia ei usein ole saatavilla julkisten liikenneyhteyksien varrelta. Tilaratkaisuiltaan minitalot sopivat parhaiten sellaiseen kohteeseen, missä on muita yhteisiä rakennuksia käytettävissä. Näistä syistä emme ole rakennuttamassa minitaloa ainakaan toistaiseksi. Yksi vaihtoehto olisi myös minitalon vuokraaminen. Suomeen on nousemassa ensimmäinen vuokrattavien minitalojen alue, jonka ensimmäinen kohde valmistui syksyllä 2020.

Niinpä päädyimme asunnon vuokraamiseen syrjäseudulla. Halusimme molemmat kokea asumista täysin uudenlaisessa ympäristössä ja erityisesti kumppanini oli tykästynyt Lappiin, joten päätimme kokeilla asumista siellä. Nyt olemme asuneet Lapissa kesäkuusta alkaen. Näätämö ei ole mikään kasvukeskus: asunto ehti olla ilman vuokralaista usean vuoden ennen sinne muuttoamme.

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori
Kuvissa Keuruun ekokylä, jossa Creatura vieraili lokakuussa 2020.

11/12/2020

Miten elää syrjäseudulla ilman autoa, entä kuinka löytää työrauha kommuunissa? – Ekologisesti kestävä asuminen on helpommin sanottu kuin tehty

Kehysriihi oli jälleen kerran näyte siitä, miksi ilmastoratkaisujen läpivieminen on niin hankalaa. Kaikki tietävät, että fossiilisista tuista pitäisi luopua. Haaste on siinä, että kukaan ei tiedä, miten siirtymä uusiutuviin tehdään oikeudenmukaisesti. Suurin osa nykyisistä työpaikoista on kiinni fossiilitaloudessa ja on tosiasioiden vääristelyä kuvitella, että kaikki alat saataisiin muuttumaan hiilineutraaleiksi.

Koronakriisi toi jo ensimakua siitä, miten hallitsematon elinkeinoelämän muutos saa aikaan. Siksi on jo nyt valmistauduttava muutokseen ja tarkasteltava kriittisesti Suomen elinkeinoelämää ja sen muutosvalmiutta. Ilmastoskeptikot esittävät ratkaisuiksi Suomen ilmastovastuusta luopumista, jotta elinkeinoelämän työpaikat saataisiin säilytettyä. Koronakriisi kuitenkin osoitti, ettei Suomi ole immuuni globaaleille tapahtumille. Ilmastonmuutoksen myötä koronakriisin kaltaiset shokit tulevat yleistymään entisestään, mikä tulee muokkaamaan elinkeinoelämää radikaalisti - haluttiin sitä tai ei.

Kansalaisille täytyy uskaltaa kertoa totuus tarvittavista muutoksista. On turha yrittää pitää yllä mielikuvaa, että kaikkien työpaikat säilytetään ja yhteiskunta saatetaan hokkus pokkus -tempuilla hiilineutraaliksi. Siksi työllisyystavoite ei ole järkevä mittari kuvastamaan hallituksen onnistumista tällaisessa muutosvaiheessa varsinkaan silloin, kun samanaikaisesti koronakriisi on myllännyt elinkeinoelämää ennennäkemättömällä tavalla. Työllisyystavoitteeseen hirttäytyminen synnyttää pahimmassa tapauksessa julkiselle sektorille lisää hevonkukkutyöpaikkoja, joilla romutetaan kuntien taloutta ja aiheutetaan mielenterveysongelmia ihmisille, jotka joutuvat tekemään merkityksetöntä työtä.

Tavoitteeksi tulisikin asettaa merkityksellisen toimeliaisuuden ja toimeentulon turvaaminen kaikille. Merkityksellistä toimeliaisuutta olisi yllin kyllin tarjolla varsinkin kansalaisjärjestöissä. Siksi nykyisin palkatta tehtävä vapaaehtoistyö pitäisi saattaa palkalliseksi kansalaispalkan avulla. Kuntien ja valtion tulisi myös tehdä enemmän yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Tällöin voitaisiin yhdessä miettiä, mitä toimintoja pystyttäisiin siirtämään kansalaisjärjestöjen tehtäväksi. Tällä tavalla pystyttäisiin varmasti saamaan myös kustannussäästöjä kuntien ja valtion talouteen.

Lisäksi tarvitaan entistä enemmän yksityisiä sijoittajia, jotka uskaltavat sijoittaa hiilineutraaliutta tavoitteleviin yrityksiin. Jotta tämä voisi toteutua, valtion nykyinen yritystukijärjestelmä tulisi saattaa hiilineutraaliustavoitteen mukaiseksi. Näin tavoitteeseen pyrkiminen tulisi myös taloudellisesti kannattavimmaksi lyhyelläkin tähtäimellä.

Suomessa on uskallettava sanoa ääneen, että nykyinen elintaso perustuu velalle ja ympäristön tuhoamiselle, eikä sen ylläpitäminen ole hiilineutraalissa maailmassa enää mahdollista. Jokaisen on myös hyvä pohtia, onko nykyinen elämäntapa säilyttämisen arvoinen. Nykyistä elämäntapaa hallitsee kiire ja stressi sekä sen vastapainona kulutuskeskeinen arki. Toisenlainen elämä on mahdollinen. Sen tulee pohjautua ekologisille reunaehdoille sekä elämän kunnioittamiselle.

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

Nykyinen elintaso perustuu velalle ja ympäristön tuhoamiselle – ja se on uskallettava myöntää ääneen

10/12/2020

Nyt kun hallitus purki valmiuslain, voi kansa palata takaisin “normaaliin”. Normaali on kuitenkin kaikille eri, ja nyt jääkin meidän omaksi päätettäväksemme aiommeko sisällyttää siihen pandemian aikana kokeillut uudet tavat. Se, kuinka koronaviruksen kanssa käy, on vielä arvoitus, mutta toistaiseksi näyttää siltä, ettei virus poistu maapallolta kokonaan. Luultavasti se tulee jatkossa olemaan yksi tauti lisää muiden joukossa.

Mitä tehdä, kun ei koronan jälkeen haluakaan enää palata samaan vanhaan? – Yhdessä voimme luoda uuden normaalin

5/5/2021

Elinaikaisesta päästövaikutuksesta ei vielä puhuta juurikaan, vaikka sillä on kaikkein eniten väliä. Kunnianhimoisessa yhteiskuntasitoumuksessa tavoitellaan negatiivisia elinikäisiä päästöjä – viimeistään testamenttaamalla perintö metsittämis- ja kehitysyhteistyöhankkeisiin.

Miten voisin parhaiten omalla esimerkilläni edistää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää elämää? Sitä olen koko urani ajan pohtinut. Poden toisinaan myös ilmastoahdistusta, siis ahdistusta tekemistäni kestämättömistä valinnoista. Pahimmillaan ilmastoahdistuksen poteminen saattaa lamaannuttaa, joka taas heikentää omaa panosta ekologisen yhteiskunnan rakentamisessa.

Olen miettinyt paljon omaa ilmastovaikutustani: Mikä on aidosti merkittävää isommassa mittakaavassa? Syntyi ajatus elinaikaisesta päästövaikutuksesta, josta ei vielä oikeastaan puhuta juuri lainkaan. Elinaikainen päästövaikutus on kuitenkin se, millä on eniten vaikutusta. Siksi olen pyrkinyt rakentamaan elämääni kestäväksi pikkuhiljaa, jotta muutosten vaikutukset olisivat pitkäkestoisia. Ilmastodieetissä pätevät samat säännöt kuin muissakin dieeteissä: nopeita pudotuksia ei kannata tehdä, jos sen jälkeen heti sortuu samoihin kestämättömiin elämäntapoihin tai pahimmillaan elää entistä kestämättömämmin heti dieetin jälkeen.

Pitkäkestoisen vaikutuksen aikaansaamiseksi tulee asettaa jokin pitkäaikainen tavoite. Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin tehdä oman yhteiskuntasitoumukseni ja asettaa siinä itselleni kunnianhimoisen ilmastotavoitteen. Siksi asetinkin tavoitteekseni negatiiviset elinaikaiset päästöt. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elinaikanani aiheuttamat päästöt ovat pienemmät kuin elinaikani toiminnallani saavutetut päästövähennykset.

Oman sitoumukseni tavoitteena on tuoda esille ilmastokeskusteluissa usein sivuutettuja aiheita. Sellaisia ovat esimerkiksi biologisen lapsen hankinta ja ekologisesti kestämättömistä töistä kieltäytyminen. En todellakaan vaadi, että muiden pitäisi tehdä samat valinnat kuin olen itse tehnyt. Toivon kuitenkin, että polkuni herättää mielenkiintoa erilaisia elämänvalintoja kohtaan.

Yhteiskuntasitoumukseni näyttää tältä:

Elinaikaisten päästöjen kompensointi
Sitoudun kompensoimaan elinaikaiset päästöni metsittämis- ja kehitysyhteistyöhankkeita tukemalla. Kompensointi tapahtuu viimeistään perinnöstäni eli testamenttaan perinnöstäni elinaikaisia päästöjäni vastaavan summan metsittämis- tai kehitysyhteistyöhankkeisiin. Päästöjen yksikköhinta määritellään tutkimustiedosta kerätyllä suositushinnalla.

Edellisen vuoden päästöjen kompensointi
Sitoudun kompensoimaan edellisen vuoden päästöt metsittämis- tai metsiensuojeluhankkeita tukemalla. Kompensoitava summa lasketaan tutkimustietoon perustuvaa hiilen tavoitehintaa käyttäen.

Biologisen lapsen hankkinnasta pidättäytyminen
Sitoudun olemaan hankkimatta biologista lasta. (Tätä päätöstä en ole tehnyt vain ilmastosyistä, vaan en muutenkaan koe perhe-elämää itselleni sopivaksi elämänpoluksi.)

Lomalennoista luopuminen
Sitoudun luopumaan lomalennoista. En luovu lentämisestä täysin, mutta lentämiseen täytyy liittyä aina jokin pidempi projekti tai muu kestävän elämän rakentamiseen liittyvä syy.

Pääasiassa vegaanisen ruokavalion noudattaminenSitoudun elämään pääasiassa vegaaniseella ruokavaliolla. Kalaa voin syödä kohtuullisesti. Lihaa en syö muuten kuin tapauksissa, joissa syömättömyydestä aiheutuisi hävikkiä.

Yhteiskunnan hiilineutraalisuuteen tähtäävän työn tekeminen
Sitoudun tekemään vain yhteiskunnan hiilineutraalisuuteen tähtävää työtä. Kieltäydyn kaikista töistä, jotka ovat ekologisesti kestämättömiä.

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

Creatura haastaa kaikki tekemään kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen ja asettamaan itselleen tavoitteen hiilijalanjäljen pienentämiseksi! Sitoumuksen voit tehdä Sitoumus2050-sivustolla. Vinkkejä päästöjen vähentämiseen löydät aiemmasta kirjoituksestamme: Diplomi-insinööri lopetti palkkatyöt – päästöt puolittuivat

Päästöjen vähentäminen ei ole helppoa, mutta se voi muuttaa koko elämäsi, sanoo ennen pitkää päivää painanut Timo Kuusiola. Tulot olivat korkeat, mutta niin oli myös hiilijalanjälki - stressitasosta puhumattakaan. Lopulta merkityksettömyyden tunne johti loppuunpalamiseen ja aivan uudenlaiseen elämään.​ Nyt Timo kannustaa jokaista miettimään: Miksi elät sellaista elämää kuin elät?

Suurin syy kestämättömiin elintapoihin: merkityksettömyyden tunne

Päästöjen vähentäminen ei todellakaan ole helppoa ja hauskaa, kuten vielä joitain vuosia sitten väitettiin. Olen itsekin kuulunut niihin uskovaisiin, jotka levittivät päästöjen vähentämisen ilosanomaa; edellisessä työssäni esimerkiksi koulutin taloyhtiön asukkaita ja päättäjiä energiankulutuksen vähentämisessä. En ymmärtänyt, miksi monien oli niin vaikea vähentää omaa energiankulutustaan. Nyt, kun olen saanut omat päästöni tiputettu puoleen, on suhtautumiseni asiaan muuttunut radikaalisti.

Tieto hiilijalanjälkeni suuruudesta ei saanut minua muuttamaan elintapojani; söin edelleen lihaa ja matkustin kerran tai kaksi kertaa vuodessa Eurooppaan lomalle. Oikeutin elämäntapani itselleni sillä, että tein töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Vuonna 2015 huomasin, että asumiseni päästöt olivat keskimääräistä alhaisemmat, vaikka asuin yksin 60 neliön asunnossa ja omistin kaikki mahdolliset hifi-laitteet ja muut hilavitkuttimet. Päästövaikutukseni todellisuus paljastui kuitenkin, kun laskin ensimmäistä kerran SYKEn hiilijalanjälkilaskurilla kokonaispäästöni. Tällöin paljastui, että hiilijalanjälkeni oli keskimääräisen suomalaisen tasolla, eli noin kymmenessä tonnissa. Tämä herätti mielenkiintoni, aloin miettiä ilmastonmuutosta laajemmin kuin vain oman energiankulutukseni kautta.

Tieto hiilijalanjälkeni suuruudesta ei kuitenkaan saanut minua muuttamaan elintapojani; söin edelleen lihaa ja matkustin kerran tai kaksi kertaa vuodessa Eurooppaan lomalle. Oikeutin elämäntapani itselleni sillä, että tein töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Minulla olikin tapana tehdä viisi kuukautta intensiivisesti töitä ja sen jälkeen pitää kuukauden loma. Loman päätarkoitus oli koneiston nollaus, ja koska ne kokenut sen onnistuvan täällä, lähdin aina jonnekin päin Eurooppaa. Elämäntyylini myötä menoni olivat suuret eli noin 40 000 euroa vuodessa.

Vuosien 2015-2016 vaihteessa minulle iski maailmantuska. Silloin matkustin Filippiineille kolmeksi viikoksi, ja siellä maailmantuskani hieman helpotti, sillä ihmiset vaikuttivat olevan onnellisia myös suhteellisen köyhissä oloissa. Matkan jälkeen aloin kuitenkin muuttamaan käyttäytymistäni edes hieman: vähensin lihansyöntiä ja lahjoitin noin seitsemän prosenttia tuloistani kansalaisjärjestöille. Aluksi korvasin lihan sisäelimillä, koska ajattelin niiden olevan ainakin hieman ekologisempia ja eettisempiä vaihtoehtoja. (En ole nähnyt asiaan liittyviä tutkimustuloksia, mutta periaatteessa asia voisi olla näin, sillä Suomessa eläimiä ei tapeta sisäelinten takia.)

Pienet muutokset kohti kestävämpää elämää eivät tuntuneet kuitenkaan riittäviltä. En myöskään enää kokenut työni olevan niin vaikuttavaa kuin olin joskus kuvitellut. Alettuani ymmärtää ilmastonmuutoksen kokonaisuutta paremmin huomasin, että työni vaikuttavuus oli kokonaisuuden kannalta hyvin marginaalista. Tämä johti siihen, etten kokenut työtä enää merkitykselliseksi.

Koko tuo vuosi oli erittäin rankka, sillä jouduin hoitamaan palkkatyöni ohella kriisiin ajautuneen taloyhtiöni asioita ja rupesin myös tekemään erilaisia yhteiskunnallisen vaikuttamisen vapaaehtoistöitä. Tämä johti loppuunpalamiseen vuoden lopussa. Loppuunpalaminen oli kuitenkin minun tapauksessani uuden elämän alku.

Loppuunpalaminen: uuden, kestävämmän elämän alku

Pystyin yhä enemmän vain nauttimaan arjesta, eikä minun tarvinnut enää pyhittää viikonloppuja tai lomia arjesta palautumiseen.

Vuoden 2017 alku meni loppuunpalamisesta toipuessa, jolloin päätin myös ryhtyä itsensätyöllistäjäksi. Vähensin lihankulutustani entisestään ja rupesin loppuvuodesta myös vuokraamaan autoani, joka muutenkin vain seisoi käyttämättömänä parkkipaikalla. Tuona vuonna en tehnyt yhtään ulkomaanmatkaa ja aikaisempi reissupakko tuntui väistyneen. Aloin syventymään enemmän myös psyykkisen terveyteni edistämiseen meditoimalla säännöllisesti. Pystyin yhä enemmän vain nauttimaan arjesta, eikä minun tarvinnut enää pyhittää viikonloppuja tai lomia arjesta palautumiseen.

Itsensätyöllistäjäksi ryhtyminen näkyi myös tuloissani, jotka tippuivat lähes kolmasosaan entisestä. Vuoden alku menikin pääasiassa työttömyyskorvauksilla eläen. Menoni eivät kuitenkaan tippuneet samassa tahdissa. Asumismenoni pysyivät samoina, koska en halunnut luopua asunnostani. Pidin myös lahjoitukseni samana kuin edellisenä vuonna. Matkustus kuitenkin jäi kokonaan pois. Vuoden 2017 päästöt tippuivat kuitenkin edellisen vuoden kymmenestä noin kuuteen tonniin. Suurin syy tähän oli matkustelun lopettaminen.

Vuonna 2018 aloin syömään vain kala- ja kasvisruokaa. Päätin myös luopua autostani. Loppuvuodesta kumppanini sai työharjoittelupaikan Brasiliasta ja päätin lähteä hänen mukaansa. Päätös oli todella vaikea, enkä ollut koskaan pähkäillyt ulkomaille lähtöä yhtä paljon.En halunnut lähteä vain hupireissulle, vaan halusin että matkallani oli jokin ilmastoon liittyvä tarkoitus. Lopulta päätin kuitenkin lähteä, joten tuon vuoden päästöihin tuli mukaan lento Etelä-Brasiliaan. Lennosta huolimatta vuoden 2018 kokonaispäästöt olivat lähes edellisen vuoden tasolla, eli noin 6 tonnissa. Menot olivat vieläkin suuret, noin 30 000 eurossa. Suurimmat menoerät olivat vakuutukset ja omistusasunto.

Asumisratkaisu: kestävän elämän avainkysymys

Vuoden 2019 ensimmäisen puolen vietin Etelä-Amerikassa. (Siksi aikaa olin laittanut omistusasuntoni Suomessa vuokralle.) Etelä-Amerikassa asuimme paikoissa, joissa ei ollut jäähdytystä eikä lämmitystä. Loppureissusta alkoi Etelä-Amerikassa jo talvi, jolloin yölämpötilat laskivat alle 10 asteen. Kodeissa ei kuitenkaan ollut lämmityksiä eikä eristyksiä, joten sisällä oli rehellisesti sanottuna kylmä. Energiankulutukseni oli kuitenkin tämän ansiosta vuonna 2019 hyvin pientä. Etelä-Amerikassa menimme kaikki välimatkat bussilla, ja bussilla tulikin ajettua yhteensä noin 4500 km. Matkalla söin pääasiassa vain kasvisruokaa ja kalaa.

Kiinnostavaa onkin tämä: päästöni olivat Brasiliasta Suomeen lennetystä lennosta huolimatta koko vuodelta vain 4,9 tonnia. Menonit olivat tipahtaneet 15 000 euroon, joista noin kymmenen prosenttia meni lahjoituksiin.

Itsetietoisuutta kasvattamalla käyttäytyminenkin muuttuu

Oman päästövähennyspolkuni tärkeimpänä tekijänä on ollut itsetietoisuuden parantamisen myötä tullut käyttäytymisen muutos. Kokemukseni myötä olen alkanut kyseenalaistamaan aikaisempia näkemyksiäni siitä, miten ihmisten päästöjä saadaan vähennettyä. En enää usko valistamisen voimaan, sillä valtaosa ihmisistä ei tunnista edes omia käyttymismallejaan, joten niihin vaikuttaminen valistamalla on lähes mahdotonta. Sen sijaan uskon itsetietoisuuden parantamiseen ja esimerkin voimaan.

Arkeni ei tuntunut merkitykselliseltä, ja siksi turrutin merkityksettömyyden tunteeni kuluttamiseen. En tiennyt omaan käytökseeni vaikuttavia tekijöitä, eikä näiden tutkimiseen ollut palkkatyön kiireisessä arjessa aikaa eikä tilaa.

Ilmastokeskustelua seuratessa tulee kuva, että suurin osa ihmisistä kuvittelee nykyisen kaltaisen, kulutusintensiivisen elämän voivan jatkuva entisellään, kunhan tiettyjä yhteiskunnallisia muutoksia vain saadaan tehtyä. En kuitenkaa usko, että mitään sellaista muutosta on tulossa, ei ainakaan tarpeeksi nopeasti, sillä muutoksen pitäisi tutkijoiden arvioiden mukaan tapahtua seuraavassa kahdessatoista vuodessa.

Olen myös skeptinen nykymallisen työelämän järkevyydestä. Omassa tapauksessani 40 viikkotunnin palkkatyö oli yksi keskeinen tekijä kestämättömälle elämälle. Syynä tähän oli, ettei arkeni tuntunut merkitykselliseltä, ja siksi turrutin merkityksettömyyden tunteeni kuluttamiseen, joka minun tapauksessa kohdistui matkailuun. Ennen kaikkea en tiennyt omaan käytökseeni vaikuttavia tekijöitä, eikä näiden tutkimiseen ollut palkkatyön kiireisessä arjessa aikaa eikä tilaa. Arjen valintoja ohjasi helppous ja paljous, eli mahdollisimman paljon uusia kokemuksia mahdollisimman helpolla vaivalla.

Itse en pidä täysipäiväistä työtä edes tarpeellisena, koska työpanoksemme ei ole vain välttämättömän peruselämisen turvaamista vaan nykyisen kulutuskulttuurin rahoittamista varten. Nykyään koen elämäni olevan huomattavasti rikkaampaa kuin aikana, jolloin olin kokopäivätöissä ja matkustelin ympäri Eurooppaa.

Seuraava vaihe kestävään elämään siirtymisessä on uudenlaisen asumisratkaisun kehittäminen. Tällä hetkellä tarpeettoman suuri asuntoni onkin jo myynnissä. Tulevan asumisratkaisun miettiminen on kuitenkin osoittautunut varsin haastavaksi tehtäväksi varsinkin nyt, kun on tarkoitus löytää ratkaisu, joka olisi tyydyttävä sekä minulle että kumppanilleni. Tarpeemme eivät ole isot, päinvastoin. Ratkaisun löytäminen tuntuu haastavalta ennen kaikkea siksi, että meille on tärkeää voida elää autotonta elämää. Haluaisimme ainakin kokeilla asua pääkaupunkiseudun ulkopuolella sellaisessa kohteessa, joka olisi lähellä luontoa.

Yhtenä vaihtoehtona selvitämme myös minitalon rakennuttamista, mutta siinäkin suurimpana haasteena on sopivan paikan löytäminen. Yhtenä väliaikaisena ratkaisuna voisi olla tyhjillään olevan maaseutuasunnon vuokraus. Näistä erilaisista ratkaisuista tulen kertomaan lisää tulevissa kirjoituksissani.

Nykyään koen elämäni olevan huomattavasti rikkaampaa kuin aikana, jolloin olin kokopäivätöissä ja matkustelin ympäri Eurooppaa.

Toivo, että tarinastani on hyötyä myös sinulle, kun etsit omaa polkuasi päästöjen vähentämiseksi. Tässä vielä kootusti vinkkini:

• Tiedosta päästöjesi lähteet. Voit käyttääesimerkiksi Sitran Elämätapalaskurilla, joka antaa hieman karkeamman arvion päästöistäsi. Toinen vaihtoehto on SYKEn ilmastodieetti-laskuri, joka antaa tarkemmat tiedot päästöistäsi, mutta se vaatii myös enemmän taustadataa kulutuksestasi.​
  

• Tiedosta nykyiset käyttäytymismallisi. Keskeisin kysymys on: Miksi elät sellaista elämää kuin elät? Vastauksen löytäminen tähän vaatii syvällistä itsetutkiskelua, mutta voi muuttaa koko elämäsi. Itselle parhaaksi itsetutkiskelun keinoksi on osoittautunut päivittäinen meditaatioharjoitus sekä pohdintapäiväkirjan pitäminen. Kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan itselle sopivia keinoja itsetietoisuuden parantamiseksi. Elämäsi voi muuttua radikaalisti kohti parempaa - niin minullekin kävi.
  
  

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

Uuden, hiilineutraalin yhteiskunnan tärkein kysymys ei enää ole, mistä ihmisille saadaan töitä. Fossiilitaloudessa työ on toiminut ihmisen identiteetin määrittelijänä ja valtion talouden perustana. Nyt koko työn käsite pitää miettiä uudelleen.

Merkityksellistä toimeliaisuutta on myös palkkatyön ulkopuolella

Suomalaisessa kulttuurissa työ on pitkään ollut identiteetin määrittäjä. Tyypillinen keskustelun aloitus on ollut kysyä, mitä kukin tekee työkseen. Työttömyys on monen silmissä näyttäytynyt toimettomuutena. Tämä aiheuttaa tarpeetonta kitkaa työllisten ja työttömien välille. Työttömät kokevat usein tulleensa syrjityksi, joka taas lisää tyytymättömyyttä yhteiskuntaa kohtaan. Palkkatyön katkeroittamat työntekijät näkevät työttömät ja työstäkieltäytyjät sosiaalipummeina, jotka tulisi keinolla millä hyvänsä pakottaa töihin. Palkkatyön identiteetin kadottaneet työttömät taas eivät voi ymmärtää, miksi joku vapaaehtoisesti haluaisi olla työtön. Olenkin huomannut, että työstäkieltäytymisestä puhumisella saa sekä työllisten että työttömien vihat niskaansa. En missään nimessä tarkoita, että kaikki ajattelisivat näin, mutta kuvatunlaisia ajattelijoita löytyy kuitenkin melko paljon.

Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus kieltäytyä työstä, joka tuhoaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia tai joka ei tuo itselle merkityksellisyyttä.

Keskeistä on tämä: työttömyyden tai palkkatyöstä kieltäytymisen ei tarvitse tarkoittaa toimettomuutta.

Työkulttuurissamme töiden arvostus pohjaa edelleen fossiilitalouden arvoille. Fossiilitalouden arvoketjun mukaan määriteltynä hoivatyö on arvotettu pakolliseksi pahaksi, teollisuudessa tehtävä työ taas yhteiskunnan tukipilariksi. Saman ilmiön olen huomannut itsekin. Olen kouluttautunut kierrätystekniikan diplomi-insinööriksi ja varmasti monen mielestä minun tulisi olla julkisella puolella tai yrityksissä luomassa sellaisia ratkaisuja, joilla voitaisiin sekä säilyttää nykyinen elämäntapa että ratkaista ekologinen kriisi. En kuitenkaan halua tehdä sellaista työtä, johon en itse usko. En usko, että on mitään sellaista ratkaisua, jolla voitaisiin säilyttää nykyinen elämäntapa. Samaa ovat sanoneet myös lukemattomat tutkijat. Siksi olenkin valinnut kansalaisaktivistin uran.

Kehotan jokaista miettimään työelämää aivan uudella tavalla. Itse haluan tehdä työtä, johon uskon ja jossa koen olevani suurimmaksi mahdolliseksi hyödyksi, jotta maapallon elinolosuhteet saadaan turvattua. Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus kieltäytyä työstä, joka tuhoaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia tai joka ei tuo itselle merkityksellisyyttä.

Vastikkeellinen perustulo tarkoittaa aitoa toimeliaisuuspalvelua, jossa jokaiselle tarjotaan sopivaa yhteiskunnallista toimintaa sekä taloudellinen tuki sen toteuttamiseen.

Työkulttuurin muutoksessa joustavuus on avainsana

Kansalaisjärjestöissä tehdään valtavasti merkityksellistä työtä, joka nykyisessä työkulttuurissa arvotetaan alempiarvoiseksi kuin normaali palkkatyö. Siksi tämä niin kutsuttu vapaaehtoistyö rinnastetaan yleensä palkattomaan työhön. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, vaan kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyötä tulisi pystyä tekemään myös niin, että siitä saa toimeentuloa. Tämä olisi mahdollista esimerkiksi perustulon avulla.

Perustulossa on kuitenkin paljon asioita, joita tulee harkita tarkkaan. En ole itsekään vielä täysin varma kannatanko täysin vastikkeetonta perustuloa. Tärkeintä olisi kuitenkin varmistaa joustavuus eri elämäntilanteissa. Passiivisen sosiaaliturvan riskinä on, että tarvittu apu jää saamatta. Vastikkeellinen perustulo ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kyttäysmentaliteetilla rakennetun työttömyysturvan kaltaista himmeliä vaan aitoa toimeliaisuuspalvelua, jossa jokaiselle tarjotaan sopivaa yhteiskunnallista toimintaa sekä taloudellinen tuki sen toteuttamiseen. Tehtävät tulisi määritellä yhdessä hakijan kanssa. Tässä riskinä tietysti on, että hyväksyttävät tehtävät ovat elinkeinoelämän sanelemia. Tämä voitaisiin estää sillä, että valmistelu tehtäisiin yhdessä kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa.

Myös työaikoihin täytyy tehdä merkittäviä muutoksia ihmisten jaksamisen parantamiseksi ja kulutuksen vähentämiseksi. Työaikaa tulisikin lyhentää ja samalla palkkaa vähentää. Palkan alentamisesta syntyneet säästöt tulisi kohdistaa uusien työntekijöiden palkkaamiseen sekä olemassa olevien työntekijöiden työssä jaksamisen edistämiseen. Tämä tulisi varmistaa lainsäädännöllisin keinoin. Muussa tapauksessa on riskinä, että palkanalennuksesta syntyneet säästöt menevät osakkeenomistajien taskuihin ja sitä kautta vain lisäävät päästöjä aiheuttavaa kulutusta. Yhtenä vaihtoehtona tämän estämiseksi olisi velvoittaa kaikki yritykset ottamaan käyttöön henkilöstörahaston, jonne palkanalennuksista syntyvät varat ohjataan. Samalla tulisi velvoittaa yrityksiä ohjaamaan osan voitoistaan henkilöstörahastoon, jotta yritykset olisivat paremmin varautuneita myös kriisiaikoihin.

Työstä pitäisi tehdä muutenkin joustavampaa, jolloin se ei olisi enää paikkaan ja aikaan sidottua. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan jo nyt 43 prosenttia suomalaisista tekee ajasta ja paikasta riippumatohta työtä, jota olisi mahdollista tehdä ainakin osittain etänä. Näin ollen etätyötä tulisi edistää mahdollisesti lainsäädännöllisin keinoin.

Myös työn johtamiskulttuuria tulee uudistaa niin, että työntekijöillä on enemmän sananvaltaa työtehtäviinsä. Työtehtäviä pitäisi tarkastella kriittisesti ja miettiä yhdessä työntekijöiden kanssa, ovatko kaikki tehtävät aidosti tarpeellisia. Useilla työpaikoilla tehdään valtavasti turhaa työtä, joka johtuu vain vanhoista käytännöistä.

Fossiilialoihin kytköksissä olevien yritystukien karsiminen on pakollinen askel hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamisessa.

Riippuvuutta työn verotuksesta on vähennettävä

Valtion talous ei enää voi nojata yhtä vahvasti työn verotuksesta saataviin tuloihin. On siis kehitettävä muita verotuskohteita ja tarkasteltava kriittisesti valtion menoja. Yhä enemmän on siirryttävä pääomien ja kulutuksen verottamiseen sekä lisättävä ansiotuloverotuksen progressiota varallisuuserojen tasaamiseksi.

Fossiilialoihin kytköksissä olevien yritystukien karsiminen on pakollinen askel hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamisessa. Yritystukien karsimisesta saatavat säästöt voitaisiin kohdistaa työntekijöiden uudelleenkouluttamiseen sekä uudistaviin yritystukiin kuten tutkimus- ja kehitysavustuksiin. Jos Suomi haluaa aidosti toimia ilmastovastuullisesti, on Suomen kiinnitettävä huomiota myös viennin päästövaikutuksiin. Tällä hetkellä vientimme päästövaikutus on suhteellisen suuri, sillä merkittävä osa Suomen viennistä on hiilinieluja pienentävää metsäteollisuutta sekä päästöjä aiheuttavaa metalliteollisuutta. Metsäteollisuus ja metalliteollisuus ovat kuitenkin myös merkittäviä tulonlähteitä ja työllistäjiä. Siksi meidän tulee joko pyrkiä tekemään niistä päästöttömiä tai sopeuttaa valtion tulot ja työllisyys niin, että pystymme ajamaan alas päästöjä aiheuttavat alat.

Puolustusvoimien menoista ei juuri koskaan keskustella kriittisesti. Vuodelle 2020 puolustusvoimille on budjetoitu 3,2 miljardia euroa. Samaan aikaan ekologisen kriisin kannalta kriittisen ympäristöministeriön budjetti on vain noin 300 miljoonaa euroa.

Osa-aikatyötä tulisi edistää esimerkiksi työtehtävien jakamisella. Suomessa on SOSTEn selvityksen mukaan noin 1,9 miljoonaa osatyökykyistä, joilla on jokin työkykyä heikentävä vamma tai pitkäaikaissairaus. Heidän työllistämistään auttaisi merkittävästi niin kutsuttu työn osittaminen, jossa vaativampi asiantuntijatyö jaetaan erilaisiin tehtäviin. Omasta useiden vuosien työkokemuksestani tiedän, että julkisella puolella on lukemattomia työtehtäviä, jotka eivät vaadi mitään erityisosaamista. Suurin syy tyytymättömyyteni ja heikkoon työssä jaksamiseeni oli juuri kaikenlaisen ylimääräisen byrokratian aiheuttama lisätyö. Olisin mielelläni tehnyt pienemmällä palkalla vähemmän töitä, jos osan töistäni ja palkastani olisin voinut kanavoida vaikeasti työllistyvän ihmisen työllistämiseen. Tällä tavalla voitaisiin myös vähentää valtion sosiaaliturvakustannuksia.

Valtion menoista tulisi käydä enemmän kriittistä keskustelua. Esimerkiksi puolustusvoimien menoista ei juuri koskaan keskustella. Vuodelle 2020 puolustusvoimille on budjetoitu 3,2 miljardia euroa. Samaan aikaan ekologisen kriisin kannalta kriittisen ympäristöministeriön budjetti on vain noin 300 miljoonaa euroa. Puolustusvoimien menoja pidetään välttämättöminä, jotta voimme puolustaa itsenäisyyttämme. Ekologisen kriisin myötä koko nykyinen sivilisaatio on kuitenkin vaarassa tuhoutua. Meidän tulisi siis päivittää uhkakuvamme vastaamaan nykypäivän todellisuutta. Valtion puolustaminen saattaa tulla merkityksettömäksi, jos koko sivilisaatio on vaarassa. Asevarustelulla aiheutetaan vain enemmän jännitteitä, joka vaikeuttaa maiden välistä yhteistyötä myös ekologisen kriisin ehkäisemisessä sekä siihen sopeutumisessa.

Puolustusvoimien toiminta aiheuttaa myös mittavat päästöt, joista ei keskustella oikeastaan lainkaan. Puolustusvoimien koko toiminnan uudelleenjärjestelystä tulisikin käydä kriittinen keskustelu. Puolustusvoimien toiminta tulisi muuttaa enemmän kriisinhallinnan suuntaan, jossa aseellisen varustelun tarve vähenee.

Lähtökohtana on perustarpeiden tyydyttäminen, ei materiaalisen elintason jatkuva kasvattaminen. Koko vallitseva talousajattelu täytyy kääntää ympäri.

Tärkeintä on sopeuttaa valtion ja kuntien talous ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle tasolle. Tällöin lähtökohtana on perustarpeiden tyydyttäminen, ei materiaalisen elintason jatkuva kasvattaminen. Koko vallitseva talousajattelu täytyy kääntää ympäri. Ensin tulisi budjetoida kaikkien perustarpeiden tyydyttämiseen ja ekologiseen uudelleenrakentamiseen tarvittavat menot, ja vasta sen jälkeen ruvetaan miettimään muita menoeriä. Tämä vaatii valtavaa rohkeutta nykyisiltä päättäjiltä, sillä nykyisten etujen saajat tulevat varmasti uhkailemaan päättäjiä verotulojen romahtamisella. Uudistukset ovat kuitenkin välttämättömiä, jos halutaan turvata myös tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet.

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

6/3/2020

4/5/2020

3/22/2020

Ei lihaa, lomalentoja eikä lapsia – kohti negatiivisia elinikäisiä päästöjä

Diplomi-insinööri lopetti palkkatyöt – päästöt puolittuivat

Kaikki muuttui neljä vuotta sitten, kun Jani, 44, näki uutisen naisesta, joka oli rakentanut minitalon pyörien päälle. Silloin lamppu syttyi.

— Tajusin, että noinkin voi elää, ja että juuri noin haluan asua, Jani muistelee.

Samoihin aikoihin Janin elämässä meni uusiksi kaikki muukin: kahdenkymmenen vuoden avioliitto loppui, ja Jani myi asuntonsa ja autonsa pois – sekä sanoi itsensä irti töistä. Oli aika muuttaa elämän suuntaa. Nyt Jani on asunut rakennuttamassaan minitalossa jo vuoden. Kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin.

— Jos ottaa kaikki mahdolliset uhat huomioon, ei tästä ikinä tule mitään. On pakko uskaltaa ottaa myös se riski, että jotain voi sattua.

Näin jälkiviisaana Jani kuitenkin toteaa, ettei asumismuodossa ole mitään kovinkaan ihmeellistä. Päinvastoin: hän toivoo, että olisi sittenkin uskaltanut tehdä enemmän itse, sillä tämä minitalo on rakennusliikkeen kokonaan valmistama.

Talo liikkuu traktorilla vetäen. Tällä hetkellä se on sijoitettu Tärkkilän runokylän maille Jämsään. Talo siirrettiin nykyiseen paikkaansa vappuna, ja jo samana kesänä Jani tapasi nykyisen kumppaninsa Saran, 32. Myös Sara oli miettinyt vastaavanlaista asumismuotoa jo aiemmin.

— Ajoin itseni piippuun, kun maksoin omakotitalosta järkyttävän isoa asuntolainaa. Lisäksi asunnon lämmittäminen saattoi maksaa talvikuukausina 400 euroa. Mitä järkeä sellaisessa muka on? Sara kysyy.

Perinteiseen asumismuotoon kumpikaan ei enää suostu.

— Tämä on parasta, mitä kuvitella saattaa. Kaikki on niin helppoa ja vapaata. Nyt tuntuu siltä, että tähän olisi pitänyt ryhtyä jo aikaisemmin, Jani summaa.

Jos talossa tarvitsee korjata jotain, se on aina pienessä mittakaavassa. Kustannukset ovat alhaiset nekin.

Asumismuoto on lisännyt hyvinvointia, siitä Jani ja Sara ovat yksimielisiä. Asuminen on joustavaa, kun taloa voi liikutella vaikkapa vuodenaikojen mukaan. Myös stressi on vähentynyt. Kun tietää, että tilaa on rajallisesti, poistuu tarve hankkia tavaraa. Tarpeet ylipäänsä vähenevät.

Mikä parasta: elämäntapa vie jatkuvasti ulos, vettä hakemaan tai ruokaa tekemään. Silloin tulee liikuttua ja oltua ulkona paljon enemmän. Juuri se lisää pariskunnan mukaan elämänlaatua.

— Niinkin yksinkertainen juttu, että pesee illalla hampaat ulkona – se on ihanaa. Siinä tarkkailee säätä, ja on aivan eri tavalla osa luontoa, Jani sanoo.

Tässä minitalossa ei ole juoksevaa vettä eikä sähköä, ja vessakin on ulkona. Onko elämä tuntunut rankalta? Kaikkea muuta: nyt Jani ja Sara haaveilevat entistä yksinkertaisemmasta elämästä, eivätkä koe kaipaavansa vanhassa elämässään mitään.

— Haluan yksinkertaistaa elämääni entisestään - kaikki turha pois! Kaikella täytyy olla jokin päivittäinen funktio, en halua mitään ylimääräistä pyörimään nurkkiin, Jani sanoo.

Pakkohan sitä on kysyä: paljonko minitalo on maksanut?

Tämän lähes 25-neliöisen minitalon hinta liikkuu 25 000 ja 30 000 euron välillä. Jani muistuttaa, että halvemmallakin pääsee, jos on valmis tekemään asioita myös itse eikä hanki kaikkea uutena.

Tällä hetkellä tilanne asuntomarkkinoilla on vääristynyt: kasvukeskuksiin on valtava paine, ja maaseudulla talot lahoavat pystyyn. Asuminen on ihmiselämän keskiössä monessakin mielessä. Se on merkittävä tekijä hiilijalanjäljen muodostumisessa, ja asuminen myös velkaannuttaa enemmän kuin mikään muu. Ison lainan ottaminen muutosten ravistelemassa maailmassa on sanalla sanoen epävarmaa. Minitalo vapauttaa siitäkin.

Jani näkee minitaloissa pelkkiä mahdollisuuksia. Syitä on koko liuta. Kun kaupunkialueella rakentamisen tila loppuu, voi minitaloasuminen olla ratkaisu. Pienen tilan lämmittäminen on halvempaa ja ekologisempaa. Siirrettävä minitalo myös joustaa työelämän todellisuuden mukaan, työ kun on nykyään yhä useammin keikkaluonteista.

— Uskon, että muutos lähtee ihmisten mielistä. Ensin jokaisen tulisi miettiä, mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee. Hyvä elämä ei ole kiinni neliömäärästä, Jani pohtii.

Hän muistuttaa, että loppupeleissä elämää ohjaavat uskomukset. Mitä enemmän niitä pystyy kyseenalaistamaan, sitä tuoreempia ja laajempia näkökulmia avautuu. Se, mitä pidämme “normaalina” tai “välttämättömänä” ei ole kiveenhakattua. Itseasiassa: valitsemallaan polulla Jani kokee yltäkylläisyyden kokemuksen kasvaneen vuosi vuodelta.

— Asuminen on ihmistä eniten orjuuttava asia, mutta sen ei ole pakko olla niin. Kenenkään ei ole pakko elää vaihtoehdottomuuden vankilassa.

Kirjoittanut ja kuvannut: Heidi Nummi

Kansalaisille täytyy uskaltaa kertoa totuus tarvittavista muutoksista. On turha yrittää pitää yllä mielikuvaa, että kaikkien työpaikat säilytetään ja yhteiskunta saatetaan hokkus pokkus -tempuilla hiilineutraaliksi. Jokaisen on myös hyvä pohtia, onko nykyinen kiireen ja stressin sanelema elämäntapa ylipäänsä säilyttämisen arvoinen.#7cae49

Mitäs se normaali taas tarkoittikaan, muistelee jokainen nyt, kun koronarajoituksia puretaan. Ai niin: päästöjen ja saastemäärien kasvua, kiireistä ja kulutuskeskeistä elämää. Kaikki meistä eivät enää halua palata aikaan ennen koronaa, takaisin "normaaliin". Onneksi ei ole pakko. Yhdessä voimme luoda uuden normaaliin.

HIV, SARS, Ebola, lintuinfluenssa ja hullun lehmän tauti ovat esimerkkejä zonooseista, eläimistä ihmisiin tarttuvista taudeista. Siat, kanat ja lepakot ovat yleisiä pandemian lähteitä, sillä ne viihtyvät isoissa laumoissa. Lihatehtaissa virusten riski on suuri, ja kun yksi eläimistä saa tartunnan, on se pian kaikilla. Muhivien virusten ennaltaehkäisyyn käytetään antibiootteja, joiden määrän tuottaja saa itse annostella. Kaikista maailmassa tuotetuista antibiooteista 80 prosenttia syötetään tuotantoeläimille.

Lihantuotanto on viime aikoina ollut tapetilla, sillä se kuormittaa ympäriöstöä vuoksi. Tämän lisäksi antibioottiresistenttien bakteerien määrä kasvaa, ja nyt kun maailmassa on yksi uusi zonoosi lisää, kannattaa kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymistä todella pohtia.

Lihatehtaissa virusten riski on suuri. Kaikista maailmassa tuotetuista antibiooteista 80 prosenttia syötetään tuotantoeläimille.

Vastakkainasettelu kaupunkien ja maaseudun välillä on kärjistynyt entisestään. Koronan aikana toteutettu kattava etätyökokeilu osoittaa, ettei kaikkien ole pakko asua kaupungissa.

Kulkutaudit leviävät tiheästi asutetuilla alueilla, olivat kyseessä sitten eläimet tuotantotehtaissa tai ihmiset suurkaupungeissa. Kun tartunnat lisääntyivät pääkaupunkiseudulla, suomalaiset ryntäsivät niin Lappiin, mökeilleen ja muualle maaseudulle. Kaupungistuminen onkin merkittävä haaste Suomessa, ja vastakkainasettelu kaupunkien ja maaseudun välillä on kärjistynyt entisestään.

Mikä sai monet lähtemään pois kaupungeista? Syynä voi olla pelko tartunnasta, etätöiden tuoma mahdollisuus liikkua, lomautus tai ylipäätään halu nauttia luonnosta. Oli syy mikä tahansa, kokeilu on kantanut hedelmää. Näin kattavaa etätyökokeilua ei ole koskaan aikaisemmin tehty. Sen onnistuminen osoittaa sen, ettemme ole sidoksissa kaupunkiin. Kaikkien työntekijöiden ei ole välttämätöntä olla fyysisesti paikan päällä. Niitä työntekijöitä, jotka haluavat muuttaa kaupungin ulkopuolelle, tulisi tukea.

Kun kulttuuritapahtumat ja ostoskeskukset tyhjenivät ihmisistä, lenkkipolut ja luonnonpuistot täyttyivät. Nykyinen yhteiskuntamalli perustuu jatkuvalle kasvulle, ja kun kasvu parin kuukauden ajaksi hidastui, talous ajautui kriisiin. Olemme pitkään käyttäneet luonnonvaroja kestämättömästi; totuus on, ettei maapallo kestä enää kasvua.

Mistä luonnonvarojen kestämätön käyttö kertoo? Ennen kaikkea siitä, että koemme itsemme erillisiksi luonnosta. Kun identifioidumme materiaan, itsetuntemuksemme ei ole vakaalla pohjalla. Egomme haluaa omistaa yhä enemmän, uusia halun kohteita tulee yksi toisensa jälkeen. Juuri tämä mahdollistaa jatkuvan kasvun talousmallin.

Lyhytkin tauko kuluttamisessa laski päästöjä tavalla, johon yksikään ilmastosopimus ei ole pystynyt. Nyt on aika päättää, aiommeko muuttaa käyttäytymistämme pysyvästi.

Luontopoluilla vietetty aika herättää toiveen siitä, että ehkäpä koronarajoitusten aikaan luontosuhteemme parani ja irtaannuimme ostokierteestä. Nyt on aika päättää, aiommeko muuttaa käyttäytymistämme pysyvästi.

Motivoivaa on myös tämä: lyhytkin tauko kuluttamisessa laski päästöjä tavalla, johon yksikään ilmastosopimus ei ole pystynyt. On syytä ihmetellä, miksi valtiot eivät ole ryhtyneet päästöjen leikkaustoimiin sopimuksista huolimatta. Jotkut tutkijat esittävät, että syynä ilmastokriisin abstraktius, siis se että emme näe ilmassa leijuvia hiilidioksidihiukkasia. Emme kuitenkaan näe koronaviruksen hiukkasiakaan, mutta silti tieto niiden olemassaolosta sai valtiot toimimaan ennennäkemättömän nopeasti.

Viesti on selvä, sanovat Maailman terveysjärjestö WHO ja Ilmastonmuutospaneeli IPCC. Ihmiskunnalla on edessään planetaarinen kriisi, ja elämä maapallolla on uhattuna ellemme toimi välittömästi. Ilmastokriisiin ja koronavirukseen onkin reagoitu hyvin eri tavoin siksi, että ilmastonmuutos on edennyt vuosikymmenten saatossa, kun taas koronavirus levisi nopeasti, jolloin sen tuomaan uhkaan pystyttiin reagoimaan samalla vauhdilla.

Emme tule voittamaan taistelua luontoa vastaan. Ihminen itse on osa luontoa, yksi sen lukemattomista lajeista.

Valtamedia on kirjoittanut kuukausien ajan “taistelusta” virusta vastaan. Aina kun ryhdytään taisteluun jotakin vastaan – oli se sitten virus, syöpäsolu tai uskontoryhmä – teemme kohteesta vihollisen. Näin koronapandemia muistuttaa meitä siitä, että ennakointi ilmastotyössä on välttämättömyys. Voimme rakentaa tulvavalleja, kelluvia kaupunkeja tai käyttää hengityssuojia ilmansaasteita vastaan, mutta totuus on, että emme tule voittamaan taistelua luontoa vastaan. Menetelmä ei sovi ilmastokriisin ratkaisemiseen, sillä luonnon asettaminen viholliseksi on ihmisluonnon vastaista, olemmehan itse osa luonto, yksi sen lukemattomista lajeista.

Suomen tavoite hiilineutraaliudesta edellyttää siirtymistä uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön. Koronapandemia antaa mahdollisuuden tehdä rakenteellisia muutoksia kohti reilumpaa ja ekologisesti kestävämpää yhteiskuntaa. Valitettavasti tällä hetkellä hallitukset haluavat vahvistaa taloutta keinolla millä hyvänsä, myös ympäristön kustannuksella. Fossiilisia polttoaineita käyttävät yritykset ovat usein etusijalla. Nyt olisi kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus tukea innovatiivisia yrityksiä, jotka pyrkivät tekemään muutosta – ei niitä jotka vahvistavat ilmastokriisiä.

Koronapandemia ja ilmastonmuutos ovat molemmat planetaarisia kriisejä. Niitä yhdistää se, että molemmat kohdistuvat niihin, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Siinä on merkittävä ero, onko elänyt pandemian aikaa yhtenä miljoonasta pakolaisesta Cox’s Bazarin leirillä, historian suurimman myrskyn iskiessä, vai opiskelijana joka lukittautui etäopintoihin yksiöönsä vailla sosiaalisia kontakteja.

Englannin kielen sana crisis juurtuu Kreikan kielen sanasta krinein, joka tarkoittaa irrottautumista ja valitsemista. Meillä on nyt mahdollisuus irrota vanhoista käyttäytymismalleista ja luoda uusi normaali!

Elle Kalaniemi
Creaturan sihteeri

Hiilineutraalissa yhteiskunnassa keskeistä on toimeliaisuus, ei työllisyys