Hyvinvointitalouden mahdollisuudet Suomen uudeksi strategiseksi suuntaukseksi

Osallistuin Frontline Forumin ja THL:n järjestämään kaksi päiväiseen hyvinvointaloutta käsittelevään symposiumiin. Ensimmäisenä päivänä kuultiin eri maiden esimerkkejä siitä, miten hyvinvointitaloutta oli integroitu julkishallintoon ja pitkän aikavälin suunnitelmien laadintaan. Toisena päivänä keskityttiin Suomen tilanteeseen ja tarkasteltiin hyvinvointitalouden tilaa tutkimuksessa, valtionhallinnossa ja mediassa. Symposiumissa oli monia esityksiä ja paneelikeskusteluja, joiden myötä sain uusia näkökulmia aiheeseen.

Ensimmäisenä päivänä kuultiin myös eri maiden hyvinvointitalouteen liittyvästä tilastoinnista. Esityksissä ja keskusteluissa tuli esille, kuinka Suomessa on jo tällä hetkellä hyvin kattavaa hyvinvointitalouden mittaamiseen liittyvää tilastointia. Toisena päivänä keskityttiin hyvinvointitalouden tilaan Suomessa. Symposiumissa oli myös hyvinvointitalouteen liittyvää tilastointia ja median roolia käsittelevä paneelikeskustelu. Suomessa kerätään paljon erilaista hyvinvointitalouteen liittyvää tilastotietoa. Mediassa tilastotietoa käytetään kuitenkin melko vähän. Ongelmana nähtiin, että tilastotieto on vaikeasti hyödynnettävissä Tilastokeskuksen kankean käyttöliittymän vuoksi. Käyttöliittymää ollaan kuitenkin uudistamassa eli siihen on tulossa muutosta lähiaikoina. Toiseksi tilastojen tulkinta vaatii useimmiten tutkijan tai asiantuntijan arviointia.

Symposiumissa oli myös vaikuttavuutta käsittelevä paneelikeskustelu, jossa pohdittiin vaikuttavuuden mittaamista ja kansalaisyhteiskunnan roolia. Tällä hetkellä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden rahoitus on merkittävien leikkausten kohteena, mikä on heikentänyt kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä. Samanaikaisesti kansalaisyhteiskunnan toimijoilta on alettu vaatia enemmän yhteiskunnallista tuloksellisuutta, jonka mittaaminen on hyvin vaikeaa ja toiseksi sopii hyvin heikosti suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin toimivaan organisaatioon. Vielä suurempi ristiriita liittyy siihen, mikä nähdään kansalaisyhteiskunnan rooliksi. Kansalaisyhteiskunnan toimijoiden näkemyksen mukaan kansalaisyhteiskunnan roolina on tukea julkista sektoria sekä yhteiskunnallisen vapauden kenttänä, jossa voidaan sanoa asioista suoraan ja myös kritisoida poliittisia päätöksiä.

Talouskasvun ja tuottavuuden ongelmassa korostuu erilaiset näkemyserot

Symposiumissa oli myös tiedepaneeli, jossa pohdittiin hyvinvointitalouteen liittyvän tutkimustiedon hyödyntämistä ja tutkimustarpeita. Tiedepaneelissa keskusteltiin myös valtionhallinnon käyttämistä mittareista. Keskusteluissa mainittiin useasti, kuinka valtionhallinnon päätöksenteossa bruttokansantuotemittari (BKT) on korostuneessa asemassa. BKT:n roolista valtionhallinnon päätöksenteosta osalla panelisteilla oli hieman eriäviä näkemyksiä. Panelistien hieman eriävistä näkökulmasta huolimatta panelisteilla oli kuitenkin yhtenevä näkemys siitä, että tarvitaan BKT:n rinnalle muita luonnon ja ihmisten hyvinvointiin liittyviä mittareita. Symposiumissa esiteltiin myös THL:n hyvinvointitalouden indikaattorikokoelma sekä Kestävyyspaneelin ehdottamat indikaattorit kokonaiskestävyyden mittaamiseen. Uusista tutkimustarpeista nousi esille muun muassa talouskasvuriippuvuuteen liittyvät tutkimustarpeet eli talouskasvun kytkökset ihmisten ja luonnon hyvinvointiin. Osalla panelisteilla oli myös erilaiset näkemykset siitä, miten tutkimukset tulisi toteuttaa. Erilaiset lähestymistavat kiteytyvät siihen, onko talous tutkimuksen keskiössä vaiko luonto. Panelisteilla oli myös eriävät näkemykset siitä, mitä talouskasvuriippuvuudelle voi ja pitäisi tehdä.

Yksi asia, joka myös nousi esille paneelikeskusteluissa ja esityksissä oli fakta siitä, että Suomessa ihmisten hyvinvointi on suorassa kytköksessä talouskasvuun ja sen ohella talouden ympäristövaikutukset ylittävät samanaikaisesti lähes kaikki planeetan ekologisen kestävyyden raja-arvot. Samoin esityksissä ja keskusteluissa tuotiin esille, kuinka Suomessa (ja oikeastaan kaikissa kehittyneissä maissa) talouskasvu on ollut pitkään hyvin vaatimatonta. Yhdeksi syyksi esitettiin heikko tuottavuus. Heikon tuottavuuden syihin ei keskusteluissa ehditty hirveästi paneutua. Keskusteluissa puhuttiin myös eriarvoisuuden kasvusta ja siihen liittyvästä tutkimuksesta. Monessa paneelikeskustelussa nousi esiin myös niin sanottu “cherry picking” -efekti, jolla viitataan siihen, että valitaan tutkimustiedosta vain sellaiset tulokset, jotka edistävät parhaiten omaa agendaa.
Olen seurannut talouskasvuun ja tuottavuuteen liittyvää keskustelua monessa eri yhteydessä.

Tuottavuuden syitä pohdittaessa tuntuu olevan, että oikeistolaisiin arvoihin nojautuvat asiantuntijat/tutkijat korostavat usein korkeita veroasteita (henkilö- ja yritysverotus) ja vasemmistolaiset asiantuntijat/tutkijat korostavat heikkoja panostuksia koulutukseen, työolojen parantamiseen, innovointiin sekä muutosta hidastavia yritystukia. Näiden erojen taustalla on usein ihmiskäsitykseen liittyvät eroavaisuudet. Oikeistolaisessa ajattelussa ihmisiä pidetään laiskoina kun taas vasemmistolaisessa ajattelussa syrjivät rakenteet passivoivat ihmisiä eli syy on rakenteissa eikä ihmisissä.

Samanlainen jako on myös talouskasvun tarpeellisuuteen liittyvässä keskustelussa. Oikeistolaisiin arvoihin nojaavat tutkijat/asiantuntijat korostavat talouskasvun olevan pohja luonnon ja ihmisten hyvinvoinnille. Vasemmistolaisiin arvoihin nojaavat tutkijat/asiantuntijat korostavat, kuinka ihmisten ja luonnon hyvinvointi pitää olla yhteiskunnallisen ohjauksen keskiössä. Käytännössä tämä näkemyserot kulminoituvat heikon talouskasvun seurauksista puhuttaessa. Oikeistolaisiin arvoihin nojaavat asiantuntijat/tutkijat näkevät talouskasvun olevan keino ihmisten ja luonnon hyvinvoinnille eli heikon talouskasvun seuraus on väistämättä heikossa asemassa olevien ihmisten tilanteen kurjistuminen ja luonnonsuojelun heikentyminen. Tätä usein perustellaan vielä poliittisen päätöksenteon realiteeteillä eli sillä, että poliittiset päättäjät joutuvat tekemään sellaisia päätöksiä, joilla he uskovat tulevansa uudelleenvalituksi. Kun taas vasemmistolaisiin arvoihin nojaavat asiantuntijat/tutkijat näkevät, että finanssipoliittisilla keinoilla eli verotuksella ja tuilla pystytään ohjaamaan heikonkin talouskasvun olosuhteissa varoja tehokkaasti niitä eniten tarvitseville ihmisille ja elinkeinosektoreille. Molemmat tavoittelevat siis luonnon ja ihmisten hyvinvointia, mutta heidän valitsemat polut ovat erilaisia.

Tässä esitetyt vasemmisto/oikeisto jaottelun kautta tehdyt analyysit ovat hyvin karkeasti tehtyjä yksinkertaistuksia, joiden tarkoitus on hahmottaa näkemyseroja ja niiden taustoja. Tutkijoiden osalta jako ei ole noin selkeä, koska tutkijoilta vaaditaan kuitenkin enemmän riippumattomuutta kuin asiantuntijoilta. Tietysti näkemyksiin vaikuttaa myös tutkijan/asiantuntijan työnantaja, joka saattaa ohjata hyvinkin vahvasti työntekijöidensä julkisia lausuntoja. Lisäksi erityisesti talouspolitiikassa näkemyseroihin saattaa vaikuttaa myös koulutustausta.

Suomessa on jo käytössä kokonaiskestävyyttä edistäviä toimielimiä ja arviointityökaluja

Yksi erityisen mielenkiintoinen esimerkki oli Walesissä käyttöönotettu tulevien sukupolvien hyvinvointia käsittelevä laki. Sen myötä julkishallinnon päätöksenteossa tulee arvioida myös tulevien sukupolvien hyvinvointi. Keskeisenä tekijänä Walesin mallissa on selkeä tavoitteen asettaminen sekä indikaattorit tavoitteen saavuttamisen seurantaan. Lisäksi Walesin mallissa on valvontamekanismi, joka voi määrätä tekemään muutoksia, jos näyttää, että jokin päätös on vastoin lain tavoitetta.

Symposiumissa oli myös ministeriöiden edustajista koostuva paneelikeskustelu. Harmi vaan, että Valtionvarainministeriöstä ei ollut edustajaa. Kysyin panelisteilta olisiko Suomessakin järkevää laatia Walesin esimerkin mukainen laki, joka velvoittaisi valtionhallinnon huomioimaan päätöksissään sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden myös tulevien

sukupolvien hyvinvointia ajatellen. Vastauksissa korostettiin, että Suomessa on jo kestävyys- ja tulevaisuusteemoja edistäviä parlamentaarisia toimielimiä ja erilaisia arviointityökaluja kuten THL:n ihmisvaikutustenarvioinnin työkalut ja tulevaisuusvaliokunta. Uhkana myös mainittiin, että liian monen päällekkäisen tärkeän lain laatiminen saattaisi heikentää niiden vaikuttavuutta.

Keskusteluissa mainittiin kuitenkin yksi tekijä Walesin laista, mistä Suomessa voisi ottaa oppia. Suomessa on aika vähän sellaisia mekanismeja, joiden avulla pystyttäisiin pakottamaan poliittisia päättäjiä ottamaan kantaa johonkin epäkohtaan silloin, kun asiat menevät tavoitteen kannalta väärään suuntaan. Valtionhallinnon päätöksenteon kannalta keskeisenä ohjaavana tekijänä mainittiin hallitusohjelma, jonka sisällöstä käytiin myös hyvää keskustelua. Paneelissa keskusteltiin myös ministeriöiden välisestä yhteistyöstä ja ministeriörakenteen uudistamisesta. Keskusteluissa korostettiin, että tällä hetkellä on jo melko hyvin erilaisia ministeriöitä yhdistäviä verkostoja. Ministeriörakenteen uudistamista ei nähty kovin järkevänä ratkaisuna. Perusteluissa korostettiin sitä, kuinka siiloutumista ei pystytä ministeriörakenteen uudistuksilla poistamaan. Keskustelussa pohdittiin myös toiminnoista luopumiseen liittyvää kysymystä, joka nähtiin ministeriöissä erityisen hankalana kysymyksenä.

Kokonaiskestävyyden edistämiseksi tarvitaan yhteiskunnallisten rakenneuudistusten lisäksi aktiivista mediaa ja kansalaisyhteiskuntaa

Täytyy myöntää, että rupesin itsekin miettimään olisiko ekologista ja sosiaalista kestävyyttä vauhdittavan uuden lain luominen sittenkään järkevä ratkaisu. Päällekkäisyys ja ennen kaikkea hajanaisuus on merkittävä ongelma, koska tälläkin hetkellä on jo luontoasioista useita kirjauksia eri laeissa (esim. luonnonsuojelulaki, metsälaki, maankäyttö- ja rakennuslaki). Tämän seurauksena lait saattavat olla ristiriidassa keskenään tai ainakin niiden velvoittavuus on heikompaa, jos samaa asiasta on erilaisia kirjauksia eri laeissa. Näin ollen laki pitäisi olla perustuslakiin verrattavassa asemassa, jotta muut lait olisivat sille alisteisia. Lisäksi lakiin pitäisi saada jokin sanktiomekanismi. Molemmat edellä mainituista ehdotuksista ovat poliittisesti lähes mahdottomia.

Pelkkä laki ei useinkaan riitä muuttamaan päätöksentekoa, jos ei ole tarpeeksi painetta laissa määriteltyjen tavoitteiden toteuttamiseen. Tästä löytyy monia esimerkkejä, joista yhtenä voi nostaa vaikka Ilmastolaissa kirjatut hiilinielutavoitteet. Tosin ilmasto-oikeudenkäynnit ovat alkaneet yleistyä eri puolella maailmaa, jonka kautta lainsäädännön selkeästä rikkomisesta voi joutua herkemmin vastuuseen. Uhkana on kuitenkin myös se, että luonnonsuojeluun ja ilmastonmuutoksen hillintään liittyvä lainsäädäntö heikkenisi entisestään uudistuksen myötä. Nimittäin uuden lainsäädännön sisällöstä päättävät ensi sijassa kuitenkin vallassa olevat oleva hallitus, joka suhtautuu kunnianhimoiseen ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan edellistä hallitusta huomattavasti kielteisemmin. Samasta syystä pohdin myös, että ministeriöiden yhdistäminen voisi olla ekologisen kestävyyden kannalta tuhoisaa. Ministeriöiden yhdistäminen voisi muuttaa teemojen välisiä voimasuhteita kestävyysteemojen kannalta aiempaa entistä epäsuotuisemmiksi.

Symposiumissa esille tulleiden oppien myötä oma käsitykseni tarvittavista yhteiskunnallisista muutoksista koki jonkinlaisen muutoksen. Lainsäädännön muuttamisen sijasta ehkä olisi järkevämpää koittaa saada vaihdettua päätöksenteon pohjalla olevia indikaattoreita sekä vahvistaa valtionhallinnon alla toimivien verkostojen, paneelien ja työryhmien toimivaltaa.

Median rooli voi olla merkittävä kansan mielipiteeseen vaikuttamisessa, ja sitä kautta paineen luomisessa päättäjille. Siinä ongelmana vaan on, että tutkimustieto ja tilastot kiinnostavat hyvin harvoja ihmisiä. Siksi kattavan tilastotiedon lisäksi tarvitaan taitavia journalisteja, jotka pystyvät luomaan tutkimus- ja tilastotietoon liittyviä kiinnostavia tarinoita. Lisäksi tarvitaan myös aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, joka pyrkii perustelemaan tutkimus- ja tilastotietoon nojautuen tarvittavia uudistuksia. Valitettavasti nykyinen hallitus on heikentänyt median sekä kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia rahoitusta leikkaamalla. Täytyy myös todeta, että osa kansalaisista suhtautuu tutkimus- ja tilastotietoon suorastaan vihamielisesti, mikä tekee muutoksen ajamisesta entistä haasteellisempaa.

Koko symposiumin keskustelujen ja esitysten pohjalta vahvistui entisestään käsitys siitä, että tarvittaisiin systeemistä muutosta. Se vaatisi myös nykyisen edustuksellisen demokratian muutosta. Keskeisenä ongelmana on, että tällä hetkellä valtiontason poliittiset päätökset ovat niin vahvasti kytköksissä eduskuntavaalien tulokseen. Vaikka tiedetään, että vaaleja ennen annetut lupaukset ja suunnitelmat muutoksista voivat muuttua täysin eri suuntaiseksi silloin, kun puolue pääsee valtaan, ja kun laaditaan usean puolueen yhteinen hallitusohjelma. Siksi näen yhdeksi tärkeimmäksi muutostarpeeksi erilaisten valtionhallinnon alaisuuden toimivien toimikuntien (esim. kestävän kehityksen toimikunta) roolin ja mandaatin vahvistaminen.

Medialla ja kansalaisyhteiskunnalla on tärkeä rooli myös vahtia, että poliittinen päätöksenteko edistää niitä periaatteita, mitä se väittää edistävänsä. Kyllähän nykyisenkin hallituksen poliittiset päätökset on tehty sillä oletuksella, että ne edistävät ihmisten hyvinvointia, vaikka monet indikaattorit ovat osoittaneet täysin vastakkaista kehitystä erityisesti taloudellisesti heikommassa asemassa olevien keskuudessa. Median tulisi pyrkiä enemmän tuomaan esiin läpinäkyvästi poliittisten päätösten taustalla vaikuttavia ideologioita.

Muutamia ehdotuksia aiheiksi jatkopohdintoihin

Kansalaisyhteiskunnan rahoitukseen ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden rooliin liittyvät kysymykset kytkeytyvät sekä työn murrokseen että siihen, kuinka työn määrittely on hyvin vanhanaikaista. Lisäksi ne kytkeytyvät liian vahvasti BKT:n mittaamiseen, joka ei mittarina huomioi muun muassa ihmisten ja luonnon hyvinvointiin vaikuttavaa vapaaehtoistyötä. Kansalaisyhteiskunnan toimijoiden rahoitus, työelämän murros, toimeentulo ja siihen liittyvät mittarit on teema, joka vaatisi tarkempaa pohdintaa.

Toinen teema, jota tulisi pohtia laajemmin on Suomen elinkeinorakenteen kokonaiskestävyys. Suomessa yksi keskeinen rakennemuutosta haastava tekijä on se, että pyritään samanaikaisesti pitämään kiinni haitallisista toiminnoista ja aloista sekä saman aikaisesti luomaan uusia ekologisten haasteiden taklaamiseen tähtääviä elinkeinoja. Tämä näkyy erityisesti yritystukien ohjaamisessa. Monet yritystuet on todettu jo lukuisissa selvityksissä rakenneuudistusta hidastaviksi, mutta yksikään hallitus ei ole niihin pystynyt kunnolla puuttumaan. Suomessa tulisikin arvioida elinkeinorakenteen ekologista ja sosiaalista kestävyyttä sekä tulevaisuuden näkymiä muuttuvassa maailmantilanteessa.

Kolmas tärkeä pohdittava teema on edustuksellisen demokratian haasteet. Yksi keskeinen muutosta estävä haaste on poliittisen päätöksenteon kriisiytyminen. Edustuksellisen demokratian kyky luoda ihmisten ja luonnon hyvinvointia edellyttävät yhteiskunnalliset rakenteet on käytännössä romuttunut, koska poliittisten puolueiden väliset näkemyserot ovat ajautuneet hyvin kauaksi toisistaan. Toiseksi poliittiset puolueet kuitenkin ajavat ensi sijassa aina oman äänestäjäkuntansa etua. Vaalitutkimusten perusteella on osoitettu, että äänestysaktiivisuus on heikointa alimmissa tuloluokissa. Tutkimuksissa on myös osoitettu, kuinka juuri alimmat tuloluokat hyötyvät julkisista palveluista kaikista eniten. Hallitusvastuussa olevat puolueet oikeuttavat radikaalit toimet kuten julkisten tukien/palveluiden leikkaukset kansalta saadulla mandaatilla. Todellisuudessa ennen vaaleja tehdyt lupaukset “unohtuvat” puolueen päästessä hallitusvastuuseen. Lisähaasteen tuovat populistiset puolueet, joiden myötä poliittisten puolueiden välinen yhteistyö on tullut entistä haasteellisemmaksi. Näiden haasteiden vuoksi pitäisikin miettiä, millaisia rakenteellisia uudistuksia tarvittaisiin edustukselliseen demokratiaan, jotta se pystyisi vastaamaan tämän päivän yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Neljäs tärkeä pohdittava teema on länsimaisen yhteiskuntamallin taustalla olevien ideologioiden vaikutukset vallitseviin kriiseihin. Länsimaiset yhteiskunnat ovat rakentuneet globalisaation, kapitalismin, liberalismin ja liberaalin demokratian mukaisten ideologioiden varaan. Populismin ja nationalismin nousu, epäonnistumiset köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisessä sekä ekologinen kriisi ovat kuitenkin merkkejä länsimaisen yhteiskuntamallin epäonnistumisesta. Pitäisikin pohtia länsimaisen yhteiskuntamallin taustalla olevien ideologioiden kytköksiä vallitseviin kriiseihin ja sitä, millainen yhteiskuntamalli pystyisi parhaiten vastamaan vallitsevien kriisien aiheuttamiin ongelmiin.

Kirjoittaja:
Timo Kuusiola, Creaturan puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja

Symposiumin molempien päivien videotallenteet löytyvät Frontline Forumin Youtube-kanavalta:
https://youtube.com/playlist?list=PLAW6ZXrTD8FkiiqdW7nn6P0-lpV47Tm2X&si=knsbT4jUP6fdyr4f