Hiilineutraalissa yhteiskunnassa keskeistä on toimeliaisuus, ei työllisyys

Uuden, hiilineutraalin yhteiskunnan tärkein kysymys ei enää ole, mistä ihmisille saadaan töitä. Fossiilitaloudessa työ on toiminut ihmisen identiteetin määrittelijänä ja valtion talouden perustana. Nyt koko työn käsite pitää miettiä uudelleen.

Merkityksellistä toimeliaisuutta on myös palkkatyön ulkopuolella

Suomalaisessa kulttuurissa työ on pitkään ollut identiteetin määrittäjä. Tyypillinen keskustelun aloitus on ollut kysyä, mitä kukin tekee työkseen. Työttömyys on monen silmissä näyttäytynyt toimettomuutena. Tämä aiheuttaa tarpeetonta kitkaa työllisten ja työttömien välille. Työttömät kokevat usein tulleensa syrjityksi, joka taas lisää tyytymättömyyttä yhteiskuntaa kohtaan. Palkkatyön katkeroittamat työntekijät näkevät työttömät ja työstäkieltäytyjät sosiaalipummeina, jotka tulisi keinolla millä hyvänsä pakottaa töihin. Palkkatyön identiteetin kadottaneet työttömät taas eivät voi ymmärtää, miksi joku vapaaehtoisesti haluaisi olla työtön. Olenkin huomannut, että työstäkieltäytymisestä puhumisella saa sekä työllisten että työttömien vihat niskaansa. En missään nimessä tarkoita, että kaikki ajattelisivat näin, mutta kuvatunlaisia ajattelijoita löytyy kuitenkin melko paljon.

Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus kieltäytyä työstä, joka tuhoaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia tai joka ei tuo itselle merkityksellisyyttä.

Keskeistä on tämä: työttömyyden tai palkkatyöstä kieltäytymisen ei tarvitse tarkoittaa toimettomuutta.

Työkulttuurissamme töiden arvostus pohjaa edelleen fossiilitalouden arvoille. Fossiilitalouden arvoketjun mukaan määriteltynä hoivatyö on arvotettu pakolliseksi pahaksi, teollisuudessa tehtävä työ taas yhteiskunnan tukipilariksi. Saman ilmiön olen huomannut itsekin. Olen kouluttautunut kierrätystekniikan diplomi-insinööriksi ja varmasti monen mielestä minun tulisi olla julkisella puolella tai yrityksissä luomassa sellaisia ratkaisuja, joilla voitaisiin sekä säilyttää nykyinen elämäntapa että ratkaista ekologinen kriisi. En kuitenkaan halua tehdä sellaista työtä, johon en itse usko. En usko, että on mitään sellaista ratkaisua, jolla voitaisiin säilyttää nykyinen elämäntapa. Samaa ovat sanoneet myös lukemattomat tutkijat. Siksi olenkin valinnut kansalaisaktivistin uran.

Kehotan jokaista miettimään työelämää aivan uudella tavalla. Itse haluan tehdä työtä, johon uskon ja jossa koen olevani suurimmaksi mahdolliseksi hyödyksi, jotta maapallon elinolosuhteet saadaan turvattua. Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus kieltäytyä työstä, joka tuhoaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia tai joka ei tuo itselle merkityksellisyyttä.

Vastikkeellinen perustulo tarkoittaa aitoa toimeliaisuuspalvelua, jossa jokaiselle tarjotaan sopivaa yhteiskunnallista toimintaa sekä taloudellinen tuki sen toteuttamiseen.

Työkulttuurin muutoksessa joustavuus on avainsana

Kansalaisjärjestöissä tehdään valtavasti merkityksellistä työtä, joka nykyisessä työkulttuurissa arvotetaan alempiarvoiseksi kuin normaali palkkatyö. Siksi tämä niin kutsuttu vapaaehtoistyö rinnastetaan yleensä palkattomaan työhön. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, vaan kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyötä tulisi pystyä tekemään myös niin, että siitä saa toimeentuloa. Tämä olisi mahdollista esimerkiksi perustulon avulla.

Perustulossa on kuitenkin paljon asioita, joita tulee harkita tarkkaan. En ole itsekään vielä täysin varma kannatanko täysin vastikkeetonta perustuloa. Tärkeintä olisi kuitenkin varmistaa joustavuus eri elämäntilanteissa. Passiivisen sosiaaliturvan riskinä on, että tarvittu apu jää saamatta. Vastikkeellinen perustulo ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kyttäysmentaliteetilla rakennetun työttömyysturvan kaltaista himmeliä vaan aitoa toimeliaisuuspalvelua, jossa jokaiselle tarjotaan sopivaa yhteiskunnallista toimintaa sekä taloudellinen tuki sen toteuttamiseen. Tehtävät tulisi määritellä yhdessä hakijan kanssa. Tässä riskinä tietysti on, että hyväksyttävät tehtävät ovat elinkeinoelämän sanelemia. Tämä voitaisiin estää sillä, että valmistelu tehtäisiin yhdessä kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa.

Myös työaikoihin täytyy tehdä merkittäviä muutoksia ihmisten jaksamisen parantamiseksi ja kulutuksen vähentämiseksi. Työaikaa tulisikin lyhentää ja samalla palkkaa vähentää. Palkan alentamisesta syntyneet säästöt tulisi kohdistaa uusien työntekijöiden palkkaamiseen sekä olemassa olevien työntekijöiden työssä jaksamisen edistämiseen. Tämä tulisi varmistaa lainsäädännöllisin keinoin. Muussa tapauksessa on riskinä, että palkanalennuksesta syntyneet säästöt menevät osakkeenomistajien taskuihin ja sitä kautta vain lisäävät päästöjä aiheuttavaa kulutusta. Yhtenä vaihtoehtona tämän estämiseksi olisi velvoittaa kaikki yritykset ottamaan käyttöön henkilöstörahaston, jonne palkanalennuksista syntyvät varat ohjataan. Samalla tulisi velvoittaa yrityksiä ohjaamaan osan voitoistaan henkilöstörahastoon, jotta yritykset olisivat paremmin varautuneita myös kriisiaikoihin.

Työstä pitäisi tehdä muutenkin joustavampaa, jolloin se ei olisi enää paikkaan ja aikaan sidottua. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan jo nyt 43 prosenttia suomalaisista tekee ajasta ja paikasta riippumatohta työtä, jota olisi mahdollista tehdä ainakin osittain etänä. Näin ollen etätyötä tulisi edistää mahdollisesti lainsäädännöllisin keinoin.

Myös työn johtamiskulttuuria tulee uudistaa niin, että työntekijöillä on enemmän sananvaltaa työtehtäviinsä. Työtehtäviä pitäisi tarkastella kriittisesti ja miettiä yhdessä työntekijöiden kanssa, ovatko kaikki tehtävät aidosti tarpeellisia. Useilla työpaikoilla tehdään valtavasti turhaa työtä, joka johtuu vain vanhoista käytännöistä.

Fossiilialoihin kytköksissä olevien yritystukien karsiminen on pakollinen askel hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamisessa.

Riippuvuutta työn verotuksesta on vähennettävä

Valtion talous ei enää voi nojata yhtä vahvasti työn verotuksesta saataviin tuloihin. On siis kehitettävä muita verotuskohteita ja tarkasteltava kriittisesti valtion menoja. Yhä enemmän on siirryttävä pääomien ja kulutuksen verottamiseen sekä lisättävä ansiotuloverotuksen progressiota varallisuuserojen tasaamiseksi.

Fossiilialoihin kytköksissä olevien yritystukien karsiminen on pakollinen askel hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamisessa. Yritystukien karsimisesta saatavat säästöt voitaisiin kohdistaa työntekijöiden uudelleenkouluttamiseen sekä uudistaviin yritystukiin kuten tutkimus- ja kehitysavustuksiin. Jos Suomi haluaa aidosti toimia ilmastovastuullisesti, on Suomen kiinnitettävä huomiota myös viennin päästövaikutuksiin. Tällä hetkellä vientimme päästövaikutus on suhteellisen suuri, sillä merkittävä osa Suomen viennistä on hiilinieluja pienentävää metsäteollisuutta sekä päästöjä aiheuttavaa metalliteollisuutta. Metsäteollisuus ja metalliteollisuus ovat kuitenkin myös merkittäviä tulonlähteitä ja työllistäjiä. Siksi meidän tulee joko pyrkiä tekemään niistä päästöttömiä tai sopeuttaa valtion tulot ja työllisyys niin, että pystymme ajamaan alas päästöjä aiheuttavat alat.

Puolustusvoimien menoista ei juuri koskaan keskustella kriittisesti. Vuodelle 2020 puolustusvoimille on budjetoitu 3,2 miljardia euroa. Samaan aikaan ekologisen kriisin kannalta kriittisen ympäristöministeriön budjetti on vain noin 300 miljoonaa euroa.

Osa-aikatyötä tulisi edistää esimerkiksi työtehtävien jakamisella. Suomessa on SOSTEn selvityksen mukaan noin 1,9 miljoonaa osatyökykyistä, joilla on jokin työkykyä heikentävä vamma tai pitkäaikaissairaus. Heidän työllistämistään auttaisi merkittävästi niin kutsuttu työn osittaminen, jossa vaativampi asiantuntijatyö jaetaan erilaisiin tehtäviin. Omasta useiden vuosien työkokemuksestani tiedän, että julkisella puolella on lukemattomia työtehtäviä, jotka eivät vaadi mitään erityisosaamista. Suurin syy tyytymättömyyteni ja heikkoon työssä jaksamiseeni oli juuri kaikenlaisen ylimääräisen byrokratian aiheuttama lisätyö. Olisin mielelläni tehnyt pienemmällä palkalla vähemmän töitä, jos osan töistäni ja palkastani olisin voinut kanavoida vaikeasti työllistyvän ihmisen työllistämiseen. Tällä tavalla voitaisiin myös vähentää valtion sosiaaliturvakustannuksia.

Valtion menoista tulisi käydä enemmän kriittistä keskustelua. Esimerkiksi puolustusvoimien menoista ei juuri koskaan keskustella. Vuodelle 2020 puolustusvoimille on budjetoitu 3,2 miljardia euroa. Samaan aikaan ekologisen kriisin kannalta kriittisen ympäristöministeriön budjetti on vain noin 300 miljoonaa euroa. Puolustusvoimien menoja pidetään välttämättöminä, jotta voimme puolustaa itsenäisyyttämme. Ekologisen kriisin myötä koko nykyinen sivilisaatio on kuitenkin vaarassa tuhoutua. Meidän tulisi siis päivittää uhkakuvamme vastaamaan nykypäivän todellisuutta. Valtion puolustaminen saattaa tulla merkityksettömäksi, jos koko sivilisaatio on vaarassa. Asevarustelulla aiheutetaan vain enemmän jännitteitä, joka vaikeuttaa maiden välistä yhteistyötä myös ekologisen kriisin ehkäisemisessä sekä siihen sopeutumisessa.

Puolustusvoimien toiminta aiheuttaa myös mittavat päästöt, joista ei keskustella oikeastaan lainkaan. Puolustusvoimien koko toiminnan uudelleenjärjestelystä tulisikin käydä kriittinen keskustelu. Puolustusvoimien toiminta tulisi muuttaa enemmän kriisinhallinnan suuntaan, jossa aseellisen varustelun tarve vähenee.

Lähtökohtana on perustarpeiden tyydyttäminen, ei materiaalisen elintason jatkuva kasvattaminen. Koko vallitseva talousajattelu täytyy kääntää ympäri.

Tärkeintä on sopeuttaa valtion ja kuntien talous ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle tasolle. Tällöin lähtökohtana on perustarpeiden tyydyttäminen, ei materiaalisen elintason jatkuva kasvattaminen. Koko vallitseva talousajattelu täytyy kääntää ympäri. Ensin tulisi budjetoida kaikkien perustarpeiden tyydyttämiseen ja ekologiseen uudelleenrakentamiseen tarvittavat menot, ja vasta sen jälkeen ruvetaan miettimään muita menoeriä. Tämä vaatii valtavaa rohkeutta nykyisiltä päättäjiltä, sillä nykyisten etujen saajat tulevat varmasti uhkailemaan päättäjiä verotulojen romahtamisella. Uudistukset ovat kuitenkin välttämättömiä, jos halutaan turvata myös tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet.

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori