Ekologisen kriisin ratkaiseminen vaatii myös elämäntapojen muuttumista

Kumpi rakentuu ensin kestävä elämä vai kestävä yhteiskunta? Tuohon kysymykseen kiteytyy yksi merkittävimmistä ekologisen kriisin kysymyksistä. Viime vuoden kestävää elämää etsimässä -hankkeessa tarkastelimme suomalaisten elämäntapojen ekologista kestävyyttä tutkimustietoon perustuen. Tutkimustieto osoittaa selkeästi, että nykyinen elämäntapa on kestämätön ja sen korjaaminen ei onnistu pelkästään teknisillä ja rakenteellisilla ratkaisuilla. Silti nykyinen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka rakentuu irtikytkentä oletuksen varaan eli oletukseen, jossa teknisillä ja rakenteellisilla ratkaisuilla saadaan ympäristövaikutukset irtikytkettyä talouskasvusta tai ehkä vielä tässä yhteydessä tarkennettuna vaurauden kasvusta aiheutuvista ympäristövaikutuksista.

Ensimmäisenä täytyy selventää, miksi puhun ekologisesta kriisistä enkä ilmastokriisistä. Syy on se, että ilmastokriisi ei huomioi toista yhtä vakavaa tai oikeastaan tällä hetkellä vielä vakavampaa kriisiä eli luontokatoa. Luontokadon pysäyttäminen on oikeastaan vielä haastavampaa kuin ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Silti kummatkin haasteet pitää saada kuriin, jos haluamme pitää nykyisen sivilisaatiomme pystyssä.

​Ilmastonmuutoksen ratkaisujen joukkoon on alkanut nousta ekoelitistisiä ratkaisuja, joissa teknologian avulla saatetaan päästöjä aiheuttavat kulutustottumukset päästöttömiksi. Yksi tällainen ekoelitistiratkaisu on korvata bensakäyttöiset yksityisautot sähköautoilla. Sähköautojen elinkaaripäästöt tulevat kyllä bensakäyttöisiä autoja pienemmiksi, mutta haasteeksi muodostuu niiden vaatimat luonnonvarat. Luonnonvarojen käyttö pahentaa luontokatoa, minkä takia olemassa olevien yksityisautojen korvaaminen sähköautoilla pahentaa luontokatoa entisestään. Ekologinen kriisi ei myöskään tunne valtionrajoja, minkä takia ratkaisuissa pitää huomioida myös ulkoistetut ympäristövaikutukset. Tämä on yksi esimerkki ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemisen välisistä haasteista.

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon välisten haasteiden ratkaisemiseksi tuleekin tarkastella kaikkia vaihtoehtoja kokonaisvaltaisesti huomioiden ilmastonmuutokseen ja luontokatoon vaikuttavat tekijät Suomessa sekä globaalisti. Nämä huomioiden tullaan usein lopputulokseen, jossa oikeastaan ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoiksi tulevat kulutuksen vähentäminen, kulutustottumusten muuttaminen, sekä jäljelle jäävän kulutuksen vihertäminen.

Liikenteen osalta tämä tarkoittaisi yksityisautoilun vähentämistä, joukkoliikennevalintojen kasvattamista, autojen yhteiskäytön lisääntymistä sekä autokannan päästöjen vähentämistä. Edellä mainitut muutokset vaativat taas erilaisia ohjauskeinoja, joista tehokkaimmat ovat taloudelliset ja lainsäädännölliset ohjauskeinot. Valitettavasti edellä mainitut ohjauskeinot ovat kansalaisten keskuudessa usein myös kaikista epäsuosituimpia, minkä takia niille on vaikea saada tarpeeksi poliittista kannatusta. Siksi usein tyydytään pehmeämpiin keinoihin kuten informaatio-ohjaukseen, jonka vaikutus jää usein melko pieneksi.

Tässä olen esittänyt liikenteen osalta ekologisen kriisin ongelmakenttää, joka oikeastaan on vielä monimutkaisempi, jos tähän lisätään oikeudenmukaisuuden kysymykset Suomessa ja globaalisti. Ekologiseen kriisiin ei siis ole helppoja ratkaisuja, mutta tämä ei tarkoita, etteikö ratkaisuja pitäisi silti ottaa käyttöön. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että ongelman ratkaisemiseen tarvitaan kansalaiset, päättäjät, tutkijat ja asiatuntijat sekä yritykset. Tällä hetkellä yritykset ja päättäjät ottavat itselleen ratkaisijan roolia oman kannatuksensa tai brändinsä kiillottamiseksi ja kansalaiset tietysti ovat tästä tyytyväisiä, koska se sysää vastuun pois itseltään. Siksi vaadittaisiinkin rohkeita poliittisia ja yritysjohtajia, jotka uskaltasivat sanoa suoraan, että myös kansalaisten pitää muuttua, jos kriisi halutaan saada ratkaistua.