Creaturan hallituslaisille ekologisempaan elämään siirtyminen on tuonut enemmän kuin ottanut

11/04/2021

Kehysriihi oli jälleen kerran näyte siitä, miksi ilmastoratkaisujen läpivieminen on niin hankalaa. Kaikki tietävät, että fossiilisista tuista pitäisi luopua. Haaste on siinä, että kukaan ei tiedä, miten siirtymä uusiutuviin tehdään oikeudenmukaisesti. Suurin osa nykyisistä työpaikoista on kiinni fossiilitaloudessa ja on tosiasioiden vääristelyä kuvitella, että kaikki alat saataisiin muuttumaan hiilineutraaleiksi.

Koronakriisi toi jo ensimakua siitä, miten hallitsematon elinkeinoelämän muutos saa aikaan. Siksi on jo nyt valmistauduttava muutokseen ja tarkasteltava kriittisesti Suomen elinkeinoelämää ja sen muutosvalmiutta. Ilmastoskeptikot esittävät ratkaisuiksi Suomen ilmastovastuusta luopumista, jotta elinkeinoelämän työpaikat saataisiin säilytettyä. Koronakriisi kuitenkin osoitti, ettei Suomi ole immuuni globaaleille tapahtumille. Ilmastonmuutoksen myötä koronakriisin kaltaiset shokit tulevat yleistymään entisestään, mikä tulee muokkaamaan elinkeinoelämää radikaalisti - haluttiin sitä tai ei.

Kansalaisille täytyy uskaltaa kertoa totuus tarvittavista muutoksista. On turha yrittää pitää yllä mielikuvaa, että kaikkien työpaikat säilytetään ja yhteiskunta saatetaan hokkus pokkus -tempuilla hiilineutraaliksi. Siksi työllisyystavoite ei ole järkevä mittari kuvastamaan hallituksen onnistumista tällaisessa muutosvaiheessa varsinkaan silloin, kun samanaikaisesti koronakriisi on myllännyt elinkeinoelämää ennennäkemättömällä tavalla. Työllisyystavoitteeseen hirttäytyminen synnyttää pahimmassa tapauksessa julkiselle sektorille lisää hevonkukkutyöpaikkoja, joilla romutetaan kuntien taloutta ja aiheutetaan mielenterveysongelmia ihmisille, jotka joutuvat tekemään merkityksetöntä työtä.

Tavoitteeksi tulisikin asettaa merkityksellisen toimeliaisuuden ja toimeentulon turvaaminen kaikille. Merkityksellistä toimeliaisuutta olisi yllin kyllin tarjolla varsinkin kansalaisjärjestöissä. Siksi nykyisin palkatta tehtävä vapaaehtoistyö pitäisi saattaa palkalliseksi kansalaispalkan avulla. Kuntien ja valtion tulisi myös tehdä enemmän yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Tällöin voitaisiin yhdessä miettiä, mitä toimintoja pystyttäisiin siirtämään kansalaisjärjestöjen tehtäväksi. Tällä tavalla pystyttäisiin varmasti saamaan myös kustannussäästöjä kuntien ja valtion talouteen.

Lisäksi tarvitaan entistä enemmän yksityisiä sijoittajia, jotka uskaltavat sijoittaa hiilineutraaliutta tavoitteleviin yrityksiin. Jotta tämä voisi toteutua, valtion nykyinen yritystukijärjestelmä tulisi saattaa hiilineutraaliustavoitteen mukaiseksi. Näin tavoitteeseen pyrkiminen tulisi myös taloudellisesti kannattavimmaksi lyhyelläkin tähtäimellä.

Suomessa on uskallettava sanoa ääneen, että nykyinen elintaso perustuu velalle ja ympäristön tuhoamiselle, eikä sen ylläpitäminen ole hiilineutraalissa maailmassa enää mahdollista. Jokaisen on myös hyvä pohtia, onko nykyinen elämäntapa säilyttämisen arvoinen. Nykyistä elämäntapaa hallitsee kiire ja stressi sekä sen vastapainona kulutuskeskeinen arki. Toisenlainen elämä on mahdollinen. Sen tulee pohjautua ekologisille reunaehdoille sekä elämän kunnioittamiselle.

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

Nykyinen elintaso perustuu velalle ja ympäristön tuhoamiselle – ja se on uskallettava myöntää ääneen

10/12/2020

Nyt kun hallitus purki valmiuslain, voi kansa palata takaisin “normaaliin”. Normaali on kuitenkin kaikille eri, ja nyt jääkin meidän omaksi päätettäväksemme aiommeko sisällyttää siihen pandemian aikana kokeillut uudet tavat. Se, kuinka koronaviruksen kanssa käy, on vielä arvoitus, mutta toistaiseksi näyttää siltä, ettei virus poistu maapallolta kokonaan. Luultavasti se tulee jatkossa olemaan yksi tauti lisää muiden joukossa.

Mitä tehdä, kun ei koronan jälkeen haluakaan enää palata samaan vanhaan? – Yhdessä voimme luoda uuden normaalin

5/5/2021

Elinaikaisesta päästövaikutuksesta ei vielä puhuta juurikaan, vaikka sillä on kaikkein eniten väliä. Kunnianhimoisessa yhteiskuntasitoumuksessa tavoitellaan negatiivisia elinikäisiä päästöjä – viimeistään testamenttaamalla perintö metsittämis- ja kehitysyhteistyöhankkeisiin.

Miten voisin parhaiten omalla esimerkilläni edistää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää elämää? Sitä olen koko urani ajan pohtinut. Poden toisinaan myös ilmastoahdistusta, siis ahdistusta tekemistäni kestämättömistä valinnoista. Pahimmillaan ilmastoahdistuksen poteminen saattaa lamaannuttaa, joka taas heikentää omaa panosta ekologisen yhteiskunnan rakentamisessa.

Olen miettinyt paljon omaa ilmastovaikutustani: Mikä on aidosti merkittävää isommassa mittakaavassa? Syntyi ajatus elinaikaisesta päästövaikutuksesta, josta ei vielä oikeastaan puhuta juuri lainkaan. Elinaikainen päästövaikutus on kuitenkin se, millä on eniten vaikutusta. Siksi olen pyrkinyt rakentamaan elämääni kestäväksi pikkuhiljaa, jotta muutosten vaikutukset olisivat pitkäkestoisia. Ilmastodieetissä pätevät samat säännöt kuin muissakin dieeteissä: nopeita pudotuksia ei kannata tehdä, jos sen jälkeen heti sortuu samoihin kestämättömiin elämäntapoihin tai pahimmillaan elää entistä kestämättömämmin heti dieetin jälkeen.

Pitkäkestoisen vaikutuksen aikaansaamiseksi tulee asettaa jokin pitkäaikainen tavoite. Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin tehdä oman yhteiskuntasitoumukseni ja asettaa siinä itselleni kunnianhimoisen ilmastotavoitteen. Siksi asetinkin tavoitteekseni negatiiviset elinaikaiset päästöt. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elinaikanani aiheuttamat päästöt ovat pienemmät kuin elinaikani toiminnallani saavutetut päästövähennykset.

Oman sitoumukseni tavoitteena on tuoda esille ilmastokeskusteluissa usein sivuutettuja aiheita. Sellaisia ovat esimerkiksi biologisen lapsen hankinta ja ekologisesti kestämättömistä töistä kieltäytyminen. En todellakaan vaadi, että muiden pitäisi tehdä samat valinnat kuin olen itse tehnyt. Toivon kuitenkin, että polkuni herättää mielenkiintoa erilaisia elämänvalintoja kohtaan.

Yhteiskuntasitoumukseni näyttää tältä:

Elinaikaisten päästöjen kompensointi
Sitoudun kompensoimaan elinaikaiset päästöni metsittämis- ja kehitysyhteistyöhankkeita tukemalla. Kompensointi tapahtuu viimeistään perinnöstäni eli testamenttaan perinnöstäni elinaikaisia päästöjäni vastaavan summan metsittämis- tai kehitysyhteistyöhankkeisiin. Päästöjen yksikköhinta määritellään tutkimustiedosta kerätyllä suositushinnalla.

Edellisen vuoden päästöjen kompensointi
Sitoudun kompensoimaan edellisen vuoden päästöt metsittämis- tai metsiensuojeluhankkeita tukemalla. Kompensoitava summa lasketaan tutkimustietoon perustuvaa hiilen tavoitehintaa käyttäen.

Biologisen lapsen hankkinnasta pidättäytyminen
Sitoudun olemaan hankkimatta biologista lasta. (Tätä päätöstä en ole tehnyt vain ilmastosyistä, vaan en muutenkaan koe perhe-elämää itselleni sopivaksi elämänpoluksi.)

Lomalennoista luopuminen
Sitoudun luopumaan lomalennoista. En luovu lentämisestä täysin, mutta lentämiseen täytyy liittyä aina jokin pidempi projekti tai muu kestävän elämän rakentamiseen liittyvä syy.

Pääasiassa vegaanisen ruokavalion noudattaminenSitoudun elämään pääasiassa vegaaniseella ruokavaliolla. Kalaa voin syödä kohtuullisesti. Lihaa en syö muuten kuin tapauksissa, joissa syömättömyydestä aiheutuisi hävikkiä.

Yhteiskunnan hiilineutraalisuuteen tähtäävän työn tekeminen
Sitoudun tekemään vain yhteiskunnan hiilineutraalisuuteen tähtävää työtä. Kieltäydyn kaikista töistä, jotka ovat ekologisesti kestämättömiä.

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

Creatura haastaa kaikki tekemään kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen ja asettamaan itselleen tavoitteen hiilijalanjäljen pienentämiseksi! Sitoumuksen voit tehdä Sitoumus2050-sivustolla. Vinkkejä päästöjen vähentämiseen löydät aiemmasta kirjoituksestamme: Diplomi-insinööri lopetti palkkatyöt – päästöt puolittuivat

Päästöjen vähentäminen ei ole helppoa, mutta se voi muuttaa koko elämäsi, sanoo ennen pitkää päivää painanut Timo Kuusiola. Tulot olivat korkeat, mutta niin oli myös hiilijalanjälki - stressitasosta puhumattakaan. Lopulta merkityksettömyyden tunne johti loppuunpalamiseen ja aivan uudenlaiseen elämään.​ Nyt Timo kannustaa jokaista miettimään: Miksi elät sellaista elämää kuin elät?

Suurin syy kestämättömiin elintapoihin: merkityksettömyyden tunne

Päästöjen vähentäminen ei todellakaan ole helppoa ja hauskaa, kuten vielä joitain vuosia sitten väitettiin. Olen itsekin kuulunut niihin uskovaisiin, jotka levittivät päästöjen vähentämisen ilosanomaa; edellisessä työssäni esimerkiksi koulutin taloyhtiön asukkaita ja päättäjiä energiankulutuksen vähentämisessä. En ymmärtänyt, miksi monien oli niin vaikea vähentää omaa energiankulutustaan. Nyt, kun olen saanut omat päästöni tiputettu puoleen, on suhtautumiseni asiaan muuttunut radikaalisti.

Tieto hiilijalanjälkeni suuruudesta ei saanut minua muuttamaan elintapojani; söin edelleen lihaa ja matkustin kerran tai kaksi kertaa vuodessa Eurooppaan lomalle. Oikeutin elämäntapani itselleni sillä, että tein töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Vuonna 2015 huomasin, että asumiseni päästöt olivat keskimääräistä alhaisemmat, vaikka asuin yksin 60 neliön asunnossa ja omistin kaikki mahdolliset hifi-laitteet ja muut hilavitkuttimet. Päästövaikutukseni todellisuus paljastui kuitenkin, kun laskin ensimmäistä kerran SYKEn hiilijalanjälkilaskurilla kokonaispäästöni. Tällöin paljastui, että hiilijalanjälkeni oli keskimääräisen suomalaisen tasolla, eli noin kymmenessä tonnissa. Tämä herätti mielenkiintoni, aloin miettiä ilmastonmuutosta laajemmin kuin vain oman energiankulutukseni kautta.

Tieto hiilijalanjälkeni suuruudesta ei kuitenkaan saanut minua muuttamaan elintapojani; söin edelleen lihaa ja matkustin kerran tai kaksi kertaa vuodessa Eurooppaan lomalle. Oikeutin elämäntapani itselleni sillä, että tein töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Minulla olikin tapana tehdä viisi kuukautta intensiivisesti töitä ja sen jälkeen pitää kuukauden loma. Loman päätarkoitus oli koneiston nollaus, ja koska ne kokenut sen onnistuvan täällä, lähdin aina jonnekin päin Eurooppaa. Elämäntyylini myötä menoni olivat suuret eli noin 40 000 euroa vuodessa.

Vuosien 2015-2016 vaihteessa minulle iski maailmantuska. Silloin matkustin Filippiineille kolmeksi viikoksi, ja siellä maailmantuskani hieman helpotti, sillä ihmiset vaikuttivat olevan onnellisia myös suhteellisen köyhissä oloissa. Matkan jälkeen aloin kuitenkin muuttamaan käyttäytymistäni edes hieman: vähensin lihansyöntiä ja lahjoitin noin seitsemän prosenttia tuloistani kansalaisjärjestöille. Aluksi korvasin lihan sisäelimillä, koska ajattelin niiden olevan ainakin hieman ekologisempia ja eettisempiä vaihtoehtoja. (En ole nähnyt asiaan liittyviä tutkimustuloksia, mutta periaatteessa asia voisi olla näin, sillä Suomessa eläimiä ei tapeta sisäelinten takia.)

Pienet muutokset kohti kestävämpää elämää eivät tuntuneet kuitenkaan riittäviltä. En myöskään enää kokenut työni olevan niin vaikuttavaa kuin olin joskus kuvitellut. Alettuani ymmärtää ilmastonmuutoksen kokonaisuutta paremmin huomasin, että työni vaikuttavuus oli kokonaisuuden kannalta hyvin marginaalista. Tämä johti siihen, etten kokenut työtä enää merkitykselliseksi.

Koko tuo vuosi oli erittäin rankka, sillä jouduin hoitamaan palkkatyöni ohella kriisiin ajautuneen taloyhtiöni asioita ja rupesin myös tekemään erilaisia yhteiskunnallisen vaikuttamisen vapaaehtoistöitä. Tämä johti loppuunpalamiseen vuoden lopussa. Loppuunpalaminen oli kuitenkin minun tapauksessani uuden elämän alku.

Loppuunpalaminen: uuden, kestävämmän elämän alku

Pystyin yhä enemmän vain nauttimaan arjesta, eikä minun tarvinnut enää pyhittää viikonloppuja tai lomia arjesta palautumiseen.

Vuoden 2017 alku meni loppuunpalamisesta toipuessa, jolloin päätin myös ryhtyä itsensätyöllistäjäksi. Vähensin lihankulutustani entisestään ja rupesin loppuvuodesta myös vuokraamaan autoani, joka muutenkin vain seisoi käyttämättömänä parkkipaikalla. Tuona vuonna en tehnyt yhtään ulkomaanmatkaa ja aikaisempi reissupakko tuntui väistyneen. Aloin syventymään enemmän myös psyykkisen terveyteni edistämiseen meditoimalla säännöllisesti. Pystyin yhä enemmän vain nauttimaan arjesta, eikä minun tarvinnut enää pyhittää viikonloppuja tai lomia arjesta palautumiseen.

Itsensätyöllistäjäksi ryhtyminen näkyi myös tuloissani, jotka tippuivat lähes kolmasosaan entisestä. Vuoden alku menikin pääasiassa työttömyyskorvauksilla eläen. Menoni eivät kuitenkaan tippuneet samassa tahdissa. Asumismenoni pysyivät samoina, koska en halunnut luopua asunnostani. Pidin myös lahjoitukseni samana kuin edellisenä vuonna. Matkustus kuitenkin jäi kokonaan pois. Vuoden 2017 päästöt tippuivat kuitenkin edellisen vuoden kymmenestä noin kuuteen tonniin. Suurin syy tähän oli matkustelun lopettaminen.

Vuonna 2018 aloin syömään vain kala- ja kasvisruokaa. Päätin myös luopua autostani. Loppuvuodesta kumppanini sai työharjoittelupaikan Brasiliasta ja päätin lähteä hänen mukaansa. Päätös oli todella vaikea, enkä ollut koskaan pähkäillyt ulkomaille lähtöä yhtä paljon.En halunnut lähteä vain hupireissulle, vaan halusin että matkallani oli jokin ilmastoon liittyvä tarkoitus. Lopulta päätin kuitenkin lähteä, joten tuon vuoden päästöihin tuli mukaan lento Etelä-Brasiliaan. Lennosta huolimatta vuoden 2018 kokonaispäästöt olivat lähes edellisen vuoden tasolla, eli noin 6 tonnissa. Menot olivat vieläkin suuret, noin 30 000 eurossa. Suurimmat menoerät olivat vakuutukset ja omistusasunto.

Asumisratkaisu: kestävän elämän avainkysymys

Vuoden 2019 ensimmäisen puolen vietin Etelä-Amerikassa. (Siksi aikaa olin laittanut omistusasuntoni Suomessa vuokralle.) Etelä-Amerikassa asuimme paikoissa, joissa ei ollut jäähdytystä eikä lämmitystä. Loppureissusta alkoi Etelä-Amerikassa jo talvi, jolloin yölämpötilat laskivat alle 10 asteen. Kodeissa ei kuitenkaan ollut lämmityksiä eikä eristyksiä, joten sisällä oli rehellisesti sanottuna kylmä. Energiankulutukseni oli kuitenkin tämän ansiosta vuonna 2019 hyvin pientä. Etelä-Amerikassa menimme kaikki välimatkat bussilla, ja bussilla tulikin ajettua yhteensä noin 4500 km. Matkalla söin pääasiassa vain kasvisruokaa ja kalaa.

Kiinnostavaa onkin tämä: päästöni olivat Brasiliasta Suomeen lennetystä lennosta huolimatta koko vuodelta vain 4,9 tonnia. Menonit olivat tipahtaneet 15 000 euroon, joista noin kymmenen prosenttia meni lahjoituksiin.

Itsetietoisuutta kasvattamalla käyttäytyminenkin muuttuu

Oman päästövähennyspolkuni tärkeimpänä tekijänä on ollut itsetietoisuuden parantamisen myötä tullut käyttäytymisen muutos. Kokemukseni myötä olen alkanut kyseenalaistamaan aikaisempia näkemyksiäni siitä, miten ihmisten päästöjä saadaan vähennettyä. En enää usko valistamisen voimaan, sillä valtaosa ihmisistä ei tunnista edes omia käyttymismallejaan, joten niihin vaikuttaminen valistamalla on lähes mahdotonta. Sen sijaan uskon itsetietoisuuden parantamiseen ja esimerkin voimaan.

Arkeni ei tuntunut merkitykselliseltä, ja siksi turrutin merkityksettömyyden tunteeni kuluttamiseen. En tiennyt omaan käytökseeni vaikuttavia tekijöitä, eikä näiden tutkimiseen ollut palkkatyön kiireisessä arjessa aikaa eikä tilaa.

Ilmastokeskustelua seuratessa tulee kuva, että suurin osa ihmisistä kuvittelee nykyisen kaltaisen, kulutusintensiivisen elämän voivan jatkuva entisellään, kunhan tiettyjä yhteiskunnallisia muutoksia vain saadaan tehtyä. En kuitenkaa usko, että mitään sellaista muutosta on tulossa, ei ainakaan tarpeeksi nopeasti, sillä muutoksen pitäisi tutkijoiden arvioiden mukaan tapahtua seuraavassa kahdessatoista vuodessa.

Olen myös skeptinen nykymallisen työelämän järkevyydestä. Omassa tapauksessani 40 viikkotunnin palkkatyö oli yksi keskeinen tekijä kestämättömälle elämälle. Syynä tähän oli, ettei arkeni tuntunut merkitykselliseltä, ja siksi turrutin merkityksettömyyden tunteeni kuluttamiseen, joka minun tapauksessa kohdistui matkailuun. Ennen kaikkea en tiennyt omaan käytökseeni vaikuttavia tekijöitä, eikä näiden tutkimiseen ollut palkkatyön kiireisessä arjessa aikaa eikä tilaa. Arjen valintoja ohjasi helppous ja paljous, eli mahdollisimman paljon uusia kokemuksia mahdollisimman helpolla vaivalla.

Itse en pidä täysipäiväistä työtä edes tarpeellisena, koska työpanoksemme ei ole vain välttämättömän peruselämisen turvaamista vaan nykyisen kulutuskulttuurin rahoittamista varten. Nykyään koen elämäni olevan huomattavasti rikkaampaa kuin aikana, jolloin olin kokopäivätöissä ja matkustelin ympäri Eurooppaa.

Seuraava vaihe kestävään elämään siirtymisessä on uudenlaisen asumisratkaisun kehittäminen. Tällä hetkellä tarpeettoman suuri asuntoni onkin jo myynnissä. Tulevan asumisratkaisun miettiminen on kuitenkin osoittautunut varsin haastavaksi tehtäväksi varsinkin nyt, kun on tarkoitus löytää ratkaisu, joka olisi tyydyttävä sekä minulle että kumppanilleni. Tarpeemme eivät ole isot, päinvastoin. Ratkaisun löytäminen tuntuu haastavalta ennen kaikkea siksi, että meille on tärkeää voida elää autotonta elämää. Haluaisimme ainakin kokeilla asua pääkaupunkiseudun ulkopuolella sellaisessa kohteessa, joka olisi lähellä luontoa.

Yhtenä vaihtoehtona selvitämme myös minitalon rakennuttamista, mutta siinäkin suurimpana haasteena on sopivan paikan löytäminen. Yhtenä väliaikaisena ratkaisuna voisi olla tyhjillään olevan maaseutuasunnon vuokraus. Näistä erilaisista ratkaisuista tulen kertomaan lisää tulevissa kirjoituksissani.

Nykyään koen elämäni olevan huomattavasti rikkaampaa kuin aikana, jolloin olin kokopäivätöissä ja matkustelin ympäri Eurooppaa.

Toivo, että tarinastani on hyötyä myös sinulle, kun etsit omaa polkuasi päästöjen vähentämiseksi. Tässä vielä kootusti vinkkini:

• Tiedosta päästöjesi lähteet. Voit käyttääesimerkiksi Sitran Elämätapalaskurilla, joka antaa hieman karkeamman arvion päästöistäsi. Toinen vaihtoehto on SYKEn ilmastodieetti-laskuri, joka antaa tarkemmat tiedot päästöistäsi, mutta se vaatii myös enemmän taustadataa kulutuksestasi.​
  

• Tiedosta nykyiset käyttäytymismallisi. Keskeisin kysymys on: Miksi elät sellaista elämää kuin elät? Vastauksen löytäminen tähän vaatii syvällistä itsetutkiskelua, mutta voi muuttaa koko elämäsi. Itselle parhaaksi itsetutkiskelun keinoksi on osoittautunut päivittäinen meditaatioharjoitus sekä pohdintapäiväkirjan pitäminen. Kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan itselle sopivia keinoja itsetietoisuuden parantamiseksi. Elämäsi voi muuttua radikaalisti kohti parempaa - niin minullekin kävi.
  
  

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

Uuden, hiilineutraalin yhteiskunnan tärkein kysymys ei enää ole, mistä ihmisille saadaan töitä. Fossiilitaloudessa työ on toiminut ihmisen identiteetin määrittelijänä ja valtion talouden perustana. Nyt koko työn käsite pitää miettiä uudelleen.

Merkityksellistä toimeliaisuutta on myös palkkatyön ulkopuolella

Suomalaisessa kulttuurissa työ on pitkään ollut identiteetin määrittäjä. Tyypillinen keskustelun aloitus on ollut kysyä, mitä kukin tekee työkseen. Työttömyys on monen silmissä näyttäytynyt toimettomuutena. Tämä aiheuttaa tarpeetonta kitkaa työllisten ja työttömien välille. Työttömät kokevat usein tulleensa syrjityksi, joka taas lisää tyytymättömyyttä yhteiskuntaa kohtaan. Palkkatyön katkeroittamat työntekijät näkevät työttömät ja työstäkieltäytyjät sosiaalipummeina, jotka tulisi keinolla millä hyvänsä pakottaa töihin. Palkkatyön identiteetin kadottaneet työttömät taas eivät voi ymmärtää, miksi joku vapaaehtoisesti haluaisi olla työtön. Olenkin huomannut, että työstäkieltäytymisestä puhumisella saa sekä työllisten että työttömien vihat niskaansa. En missään nimessä tarkoita, että kaikki ajattelisivat näin, mutta kuvatunlaisia ajattelijoita löytyy kuitenkin melko paljon.

Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus kieltäytyä työstä, joka tuhoaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia tai joka ei tuo itselle merkityksellisyyttä.

Keskeistä on tämä: työttömyyden tai palkkatyöstä kieltäytymisen ei tarvitse tarkoittaa toimettomuutta.

Työkulttuurissamme töiden arvostus pohjaa edelleen fossiilitalouden arvoille. Fossiilitalouden arvoketjun mukaan määriteltynä hoivatyö on arvotettu pakolliseksi pahaksi, teollisuudessa tehtävä työ taas yhteiskunnan tukipilariksi. Saman ilmiön olen huomannut itsekin. Olen kouluttautunut kierrätystekniikan diplomi-insinööriksi ja varmasti monen mielestä minun tulisi olla julkisella puolella tai yrityksissä luomassa sellaisia ratkaisuja, joilla voitaisiin sekä säilyttää nykyinen elämäntapa että ratkaista ekologinen kriisi. En kuitenkaan halua tehdä sellaista työtä, johon en itse usko. En usko, että on mitään sellaista ratkaisua, jolla voitaisiin säilyttää nykyinen elämäntapa. Samaa ovat sanoneet myös lukemattomat tutkijat. Siksi olenkin valinnut kansalaisaktivistin uran.

Kehotan jokaista miettimään työelämää aivan uudella tavalla. Itse haluan tehdä työtä, johon uskon ja jossa koen olevani suurimmaksi mahdolliseksi hyödyksi, jotta maapallon elinolosuhteet saadaan turvattua. Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus kieltäytyä työstä, joka tuhoaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia tai joka ei tuo itselle merkityksellisyyttä.

Vastikkeellinen perustulo tarkoittaa aitoa toimeliaisuuspalvelua, jossa jokaiselle tarjotaan sopivaa yhteiskunnallista toimintaa sekä taloudellinen tuki sen toteuttamiseen.

Työkulttuurin muutoksessa joustavuus on avainsana

Kansalaisjärjestöissä tehdään valtavasti merkityksellistä työtä, joka nykyisessä työkulttuurissa arvotetaan alempiarvoiseksi kuin normaali palkkatyö. Siksi tämä niin kutsuttu vapaaehtoistyö rinnastetaan yleensä palkattomaan työhön. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, vaan kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyötä tulisi pystyä tekemään myös niin, että siitä saa toimeentuloa. Tämä olisi mahdollista esimerkiksi perustulon avulla.

Perustulossa on kuitenkin paljon asioita, joita tulee harkita tarkkaan. En ole itsekään vielä täysin varma kannatanko täysin vastikkeetonta perustuloa. Tärkeintä olisi kuitenkin varmistaa joustavuus eri elämäntilanteissa. Passiivisen sosiaaliturvan riskinä on, että tarvittu apu jää saamatta. Vastikkeellinen perustulo ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kyttäysmentaliteetilla rakennetun työttömyysturvan kaltaista himmeliä vaan aitoa toimeliaisuuspalvelua, jossa jokaiselle tarjotaan sopivaa yhteiskunnallista toimintaa sekä taloudellinen tuki sen toteuttamiseen. Tehtävät tulisi määritellä yhdessä hakijan kanssa. Tässä riskinä tietysti on, että hyväksyttävät tehtävät ovat elinkeinoelämän sanelemia. Tämä voitaisiin estää sillä, että valmistelu tehtäisiin yhdessä kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa.

Myös työaikoihin täytyy tehdä merkittäviä muutoksia ihmisten jaksamisen parantamiseksi ja kulutuksen vähentämiseksi. Työaikaa tulisikin lyhentää ja samalla palkkaa vähentää. Palkan alentamisesta syntyneet säästöt tulisi kohdistaa uusien työntekijöiden palkkaamiseen sekä olemassa olevien työntekijöiden työssä jaksamisen edistämiseen. Tämä tulisi varmistaa lainsäädännöllisin keinoin. Muussa tapauksessa on riskinä, että palkanalennuksesta syntyneet säästöt menevät osakkeenomistajien taskuihin ja sitä kautta vain lisäävät päästöjä aiheuttavaa kulutusta. Yhtenä vaihtoehtona tämän estämiseksi olisi velvoittaa kaikki yritykset ottamaan käyttöön henkilöstörahaston, jonne palkanalennuksista syntyvät varat ohjataan. Samalla tulisi velvoittaa yrityksiä ohjaamaan osan voitoistaan henkilöstörahastoon, jotta yritykset olisivat paremmin varautuneita myös kriisiaikoihin.

Työstä pitäisi tehdä muutenkin joustavampaa, jolloin se ei olisi enää paikkaan ja aikaan sidottua. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan jo nyt 43 prosenttia suomalaisista tekee ajasta ja paikasta riippumatohta työtä, jota olisi mahdollista tehdä ainakin osittain etänä. Näin ollen etätyötä tulisi edistää mahdollisesti lainsäädännöllisin keinoin.

Myös työn johtamiskulttuuria tulee uudistaa niin, että työntekijöillä on enemmän sananvaltaa työtehtäviinsä. Työtehtäviä pitäisi tarkastella kriittisesti ja miettiä yhdessä työntekijöiden kanssa, ovatko kaikki tehtävät aidosti tarpeellisia. Useilla työpaikoilla tehdään valtavasti turhaa työtä, joka johtuu vain vanhoista käytännöistä.

Fossiilialoihin kytköksissä olevien yritystukien karsiminen on pakollinen askel hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamisessa.

Riippuvuutta työn verotuksesta on vähennettävä

Valtion talous ei enää voi nojata yhtä vahvasti työn verotuksesta saataviin tuloihin. On siis kehitettävä muita verotuskohteita ja tarkasteltava kriittisesti valtion menoja. Yhä enemmän on siirryttävä pääomien ja kulutuksen verottamiseen sekä lisättävä ansiotuloverotuksen progressiota varallisuuserojen tasaamiseksi.

Fossiilialoihin kytköksissä olevien yritystukien karsiminen on pakollinen askel hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamisessa. Yritystukien karsimisesta saatavat säästöt voitaisiin kohdistaa työntekijöiden uudelleenkouluttamiseen sekä uudistaviin yritystukiin kuten tutkimus- ja kehitysavustuksiin. Jos Suomi haluaa aidosti toimia ilmastovastuullisesti, on Suomen kiinnitettävä huomiota myös viennin päästövaikutuksiin. Tällä hetkellä vientimme päästövaikutus on suhteellisen suuri, sillä merkittävä osa Suomen viennistä on hiilinieluja pienentävää metsäteollisuutta sekä päästöjä aiheuttavaa metalliteollisuutta. Metsäteollisuus ja metalliteollisuus ovat kuitenkin myös merkittäviä tulonlähteitä ja työllistäjiä. Siksi meidän tulee joko pyrkiä tekemään niistä päästöttömiä tai sopeuttaa valtion tulot ja työllisyys niin, että pystymme ajamaan alas päästöjä aiheuttavat alat.

Puolustusvoimien menoista ei juuri koskaan keskustella kriittisesti. Vuodelle 2020 puolustusvoimille on budjetoitu 3,2 miljardia euroa. Samaan aikaan ekologisen kriisin kannalta kriittisen ympäristöministeriön budjetti on vain noin 300 miljoonaa euroa.

Osa-aikatyötä tulisi edistää esimerkiksi työtehtävien jakamisella. Suomessa on SOSTEn selvityksen mukaan noin 1,9 miljoonaa osatyökykyistä, joilla on jokin työkykyä heikentävä vamma tai pitkäaikaissairaus. Heidän työllistämistään auttaisi merkittävästi niin kutsuttu työn osittaminen, jossa vaativampi asiantuntijatyö jaetaan erilaisiin tehtäviin. Omasta useiden vuosien työkokemuksestani tiedän, että julkisella puolella on lukemattomia työtehtäviä, jotka eivät vaadi mitään erityisosaamista. Suurin syy tyytymättömyyteni ja heikkoon työssä jaksamiseeni oli juuri kaikenlaisen ylimääräisen byrokratian aiheuttama lisätyö. Olisin mielelläni tehnyt pienemmällä palkalla vähemmän töitä, jos osan töistäni ja palkastani olisin voinut kanavoida vaikeasti työllistyvän ihmisen työllistämiseen. Tällä tavalla voitaisiin myös vähentää valtion sosiaaliturvakustannuksia.

Valtion menoista tulisi käydä enemmän kriittistä keskustelua. Esimerkiksi puolustusvoimien menoista ei juuri koskaan keskustella. Vuodelle 2020 puolustusvoimille on budjetoitu 3,2 miljardia euroa. Samaan aikaan ekologisen kriisin kannalta kriittisen ympäristöministeriön budjetti on vain noin 300 miljoonaa euroa. Puolustusvoimien menoja pidetään välttämättöminä, jotta voimme puolustaa itsenäisyyttämme. Ekologisen kriisin myötä koko nykyinen sivilisaatio on kuitenkin vaarassa tuhoutua. Meidän tulisi siis päivittää uhkakuvamme vastaamaan nykypäivän todellisuutta. Valtion puolustaminen saattaa tulla merkityksettömäksi, jos koko sivilisaatio on vaarassa. Asevarustelulla aiheutetaan vain enemmän jännitteitä, joka vaikeuttaa maiden välistä yhteistyötä myös ekologisen kriisin ehkäisemisessä sekä siihen sopeutumisessa.

Puolustusvoimien toiminta aiheuttaa myös mittavat päästöt, joista ei keskustella oikeastaan lainkaan. Puolustusvoimien koko toiminnan uudelleenjärjestelystä tulisikin käydä kriittinen keskustelu. Puolustusvoimien toiminta tulisi muuttaa enemmän kriisinhallinnan suuntaan, jossa aseellisen varustelun tarve vähenee.

Lähtökohtana on perustarpeiden tyydyttäminen, ei materiaalisen elintason jatkuva kasvattaminen. Koko vallitseva talousajattelu täytyy kääntää ympäri.

Tärkeintä on sopeuttaa valtion ja kuntien talous ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle tasolle. Tällöin lähtökohtana on perustarpeiden tyydyttäminen, ei materiaalisen elintason jatkuva kasvattaminen. Koko vallitseva talousajattelu täytyy kääntää ympäri. Ensin tulisi budjetoida kaikkien perustarpeiden tyydyttämiseen ja ekologiseen uudelleenrakentamiseen tarvittavat menot, ja vasta sen jälkeen ruvetaan miettimään muita menoeriä. Tämä vaatii valtavaa rohkeutta nykyisiltä päättäjiltä, sillä nykyisten etujen saajat tulevat varmasti uhkailemaan päättäjiä verotulojen romahtamisella. Uudistukset ovat kuitenkin välttämättömiä, jos halutaan turvata myös tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet.

Timo Kuusiola
Kestävää elämää etsimässä -hankkeen koordinaattori

6/3/2020

4/5/2020

3/22/2020

Ei lihaa, lomalentoja eikä lapsia – kohti negatiivisia elinikäisiä päästöjä

Diplomi-insinööri lopetti palkkatyöt – päästöt puolittuivat

Kansalaisille täytyy uskaltaa kertoa totuus tarvittavista muutoksista. On turha yrittää pitää yllä mielikuvaa, että kaikkien työpaikat säilytetään ja yhteiskunta saatetaan hokkus pokkus -tempuilla hiilineutraaliksi. Jokaisen on myös hyvä pohtia, onko nykyinen kiireen ja stressin sanelema elämäntapa ylipäänsä säilyttämisen arvoinen.#7cae49

Mitäs se normaali taas tarkoittikaan, muistelee jokainen nyt, kun koronarajoituksia puretaan. Ai niin: päästöjen ja saastemäärien kasvua, kiireistä ja kulutuskeskeistä elämää. Kaikki meistä eivät enää halua palata aikaan ennen koronaa, takaisin "normaaliin". Onneksi ei ole pakko. Yhdessä voimme luoda uuden normaaliin.

HIV, SARS, Ebola, lintuinfluenssa ja hullun lehmän tauti ovat esimerkkejä zonooseista, eläimistä ihmisiin tarttuvista taudeista. Siat, kanat ja lepakot ovat yleisiä pandemian lähteitä, sillä ne viihtyvät isoissa laumoissa. Lihatehtaissa virusten riski on suuri, ja kun yksi eläimistä saa tartunnan, on se pian kaikilla. Muhivien virusten ennaltaehkäisyyn käytetään antibiootteja, joiden määrän tuottaja saa itse annostella. Kaikista maailmassa tuotetuista antibiooteista 80 prosenttia syötetään tuotantoeläimille.

Lihantuotanto on viime aikoina ollut tapetilla, sillä se kuormittaa ympäriöstöä vuoksi. Tämän lisäksi antibioottiresistenttien bakteerien määrä kasvaa, ja nyt kun maailmassa on yksi uusi zonoosi lisää, kannattaa kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymistä todella pohtia.

Lihatehtaissa virusten riski on suuri. Kaikista maailmassa tuotetuista antibiooteista 80 prosenttia syötetään tuotantoeläimille.

Vastakkainasettelu kaupunkien ja maaseudun välillä on kärjistynyt entisestään. Koronan aikana toteutettu kattava etätyökokeilu osoittaa, ettei kaikkien ole pakko asua kaupungissa.

Kulkutaudit leviävät tiheästi asutetuilla alueilla, olivat kyseessä sitten eläimet tuotantotehtaissa tai ihmiset suurkaupungeissa. Kun tartunnat lisääntyivät pääkaupunkiseudulla, suomalaiset ryntäsivät niin Lappiin, mökeilleen ja muualle maaseudulle. Kaupungistuminen onkin merkittävä haaste Suomessa, ja vastakkainasettelu kaupunkien ja maaseudun välillä on kärjistynyt entisestään.

Mikä sai monet lähtemään pois kaupungeista? Syynä voi olla pelko tartunnasta, etätöiden tuoma mahdollisuus liikkua, lomautus tai ylipäätään halu nauttia luonnosta. Oli syy mikä tahansa, kokeilu on kantanut hedelmää. Näin kattavaa etätyökokeilua ei ole koskaan aikaisemmin tehty. Sen onnistuminen osoittaa sen, ettemme ole sidoksissa kaupunkiin. Kaikkien työntekijöiden ei ole välttämätöntä olla fyysisesti paikan päällä. Niitä työntekijöitä, jotka haluavat muuttaa kaupungin ulkopuolelle, tulisi tukea.

Kun kulttuuritapahtumat ja ostoskeskukset tyhjenivät ihmisistä, lenkkipolut ja luonnonpuistot täyttyivät. Nykyinen yhteiskuntamalli perustuu jatkuvalle kasvulle, ja kun kasvu parin kuukauden ajaksi hidastui, talous ajautui kriisiin. Olemme pitkään käyttäneet luonnonvaroja kestämättömästi; totuus on, ettei maapallo kestä enää kasvua.

Mistä luonnonvarojen kestämätön käyttö kertoo? Ennen kaikkea siitä, että koemme itsemme erillisiksi luonnosta. Kun identifioidumme materiaan, itsetuntemuksemme ei ole vakaalla pohjalla. Egomme haluaa omistaa yhä enemmän, uusia halun kohteita tulee yksi toisensa jälkeen. Juuri tämä mahdollistaa jatkuvan kasvun talousmallin.

Lyhytkin tauko kuluttamisessa laski päästöjä tavalla, johon yksikään ilmastosopimus ei ole pystynyt. Nyt on aika päättää, aiommeko muuttaa käyttäytymistämme pysyvästi.

Luontopoluilla vietetty aika herättää toiveen siitä, että ehkäpä koronarajoitusten aikaan luontosuhteemme parani ja irtaannuimme ostokierteestä. Nyt on aika päättää, aiommeko muuttaa käyttäytymistämme pysyvästi.

Motivoivaa on myös tämä: lyhytkin tauko kuluttamisessa laski päästöjä tavalla, johon yksikään ilmastosopimus ei ole pystynyt. On syytä ihmetellä, miksi valtiot eivät ole ryhtyneet päästöjen leikkaustoimiin sopimuksista huolimatta. Jotkut tutkijat esittävät, että syynä ilmastokriisin abstraktius, siis se että emme näe ilmassa leijuvia hiilidioksidihiukkasia. Emme kuitenkaan näe koronaviruksen hiukkasiakaan, mutta silti tieto niiden olemassaolosta sai valtiot toimimaan ennennäkemättömän nopeasti.

Viesti on selvä, sanovat Maailman terveysjärjestö WHO ja Ilmastonmuutospaneeli IPCC. Ihmiskunnalla on edessään planetaarinen kriisi, ja elämä maapallolla on uhattuna ellemme toimi välittömästi. Ilmastokriisiin ja koronavirukseen onkin reagoitu hyvin eri tavoin siksi, että ilmastonmuutos on edennyt vuosikymmenten saatossa, kun taas koronavirus levisi nopeasti, jolloin sen tuomaan uhkaan pystyttiin reagoimaan samalla vauhdilla.

Emme tule voittamaan taistelua luontoa vastaan. Ihminen itse on osa luontoa, yksi sen lukemattomista lajeista.

Valtamedia on kirjoittanut kuukausien ajan “taistelusta” virusta vastaan. Aina kun ryhdytään taisteluun jotakin vastaan – oli se sitten virus, syöpäsolu tai uskontoryhmä – teemme kohteesta vihollisen. Näin koronapandemia muistuttaa meitä siitä, että ennakointi ilmastotyössä on välttämättömyys. Voimme rakentaa tulvavalleja, kelluvia kaupunkeja tai käyttää hengityssuojia ilmansaasteita vastaan, mutta totuus on, että emme tule voittamaan taistelua luontoa vastaan. Menetelmä ei sovi ilmastokriisin ratkaisemiseen, sillä luonnon asettaminen viholliseksi on ihmisluonnon vastaista, olemmehan itse osa luonto, yksi sen lukemattomista lajeista.

Suomen tavoite hiilineutraaliudesta edellyttää siirtymistä uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön. Koronapandemia antaa mahdollisuuden tehdä rakenteellisia muutoksia kohti reilumpaa ja ekologisesti kestävämpää yhteiskuntaa. Valitettavasti tällä hetkellä hallitukset haluavat vahvistaa taloutta keinolla millä hyvänsä, myös ympäristön kustannuksella. Fossiilisia polttoaineita käyttävät yritykset ovat usein etusijalla. Nyt olisi kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus tukea innovatiivisia yrityksiä, jotka pyrkivät tekemään muutosta – ei niitä jotka vahvistavat ilmastokriisiä.

Koronapandemia ja ilmastonmuutos ovat molemmat planetaarisia kriisejä. Niitä yhdistää se, että molemmat kohdistuvat niihin, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Siinä on merkittävä ero, onko elänyt pandemian aikaa yhtenä miljoonasta pakolaisesta Cox’s Bazarin leirillä, historian suurimman myrskyn iskiessä, vai opiskelijana joka lukittautui etäopintoihin yksiöönsä vailla sosiaalisia kontakteja.

Englannin kielen sana crisis juurtuu Kreikan kielen sanasta krinein, joka tarkoittaa irrottautumista ja valitsemista. Meillä on nyt mahdollisuus irrota vanhoista käyttäytymismalleista ja luoda uusi normaali!

Elle Kalaniemi
Creaturan sihteeri

Hiilineutraalissa yhteiskunnassa keskeistä on toimeliaisuus, ei työllisyys